Viikonloppuna olimme juhlissa. Tein niitä varten aurinkoiselle pikkuneidillemme aurinkoisen mekon. Keltaisen kankaan leikkelin huivista ja yläosa syntyi pitsiliinasta.
Olen sen sortin ompelija, että kaavoja tulee harvoin käytettyä. Se on vain laiskuuttani; en jaksa alkaa niitä etsimään ja piirtämään, varsinkaan jos niitä pitäisi vielä muokata, jotta saisi mieleisen lopputuloksen.
Tätä aurinkomekkoa varten mittasin neidin rinnanympäryksen, otin sakset käteen ja aloin leikkelemään kangasta. Huivikangas on erittäin ohutta joten käytin koko ajan kaksinkertaista kangasta. Helmaosassa kangasta on siis neljä kerrosta, sillä vuorikangas on samaa huivikangasta kuin päällinenkin.
Yleensä ompelutyöni, kuten tämä mekkokin, ovat valmiina kohtalaisen siistin näköisiä ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Se, miten tähän lopputulokseen on päästy, on sitten eri asia ja saisi varmasti jonkun toisen ompelun harrastajan haromaan hiuksiaan ja varmaan irvistämäänkin. Aloittaessani minulla on usein vain hatara mielikuva, siitä millainen lopputulos on. Otan vain kankaan ja alan leikkomaan ja ompelemaan.
Suunnitelmat muuttuvat vähän väliä. Jos huomaan tehneeni virheen, joka ei ole kohtalaisen helposti korjattavissa, muutan suunnitelmiani ja keksin jonkin toisen ratkaisun. Tai sitten vain siinä ommellessani mieleeni juolahtaa jokin uusi idea, jota pitää tietenkin heti kokeilla.
Sattumalla onkin suuri osuus minun luomuksissani; Aurinkomekkoon oli tarkoitus tulla suora, hieman alaspäin levenevä helma ja niimpä ompelinkin helman nurjalle puolelle vuorikankaaseen kiinni, jotta päällispuolelle ei jäisi mitään saumoja. Helman ommeltuani huomasin, että vuorikankaan ja päälliskankaan saumasta tuli hieno, ja sauman alapuolelle jäi kiva rimpsuhelma. Niimpä muutin lennosta suunnitelmiani, käänsin mekon nurinpäin ja jatkoin ompelua. Rimpsuhelma tuli näkyviin, nurjasta tuli oikea puoli ja oikeasta nurja puoli.
Vaikka rakastan tällaista luovaa ompelua, kun saa ihan vapaasti tehdä mitä mieli tekee, olen vakavasti harkinnut siirtyväni, ainakin osittain, kaavoista ompeluun. Uskon, että olisi paljon helpompaa ommella, jos tietäisi jo aloittaessa, mitä on tekemässä. Ja jos vielä lisäksi olisi valmiit kaavat ja työohjeetkin, niin sen kuin surruuttelisi menemään. Säästyisi niiltä lukuisilta pikkuongelmilta, joita nykyisellä tyylilläni kohtaan tämän tästä.
Vähäsen silti mietityttää. Tuntuisiko se enää niin mukavalta, kun ei olisi ne omat päähänpistot siinä mukana, eikä tulisi niitä "Hei, tämä päähänpistohan onnistui!" -elämyksiä niin paljon. Eikä niissä valmiissa ohjeissa useinkaan ole neuvottu, mitä täytyy tehdä jos aikoo leikata resorit vanhasta hupparista, ottaa päälliskankaan kolmesta kaapin perältä löytyneestä pikkutilkusta, vuorikankaan äidin vanhasta neuletakista ja vetoketjun ratkoa kaverin äidin juhlapaidasta. Ei minulla ole aina montaa metriä uutta, juuri pakasta rullattua kangasta, juuri oikean mittaista vetoketjua ja valmista tukikangasta silitettävine liimapintoineen. Saumurin olen muuten luvannut itselleni 40-vuotislahjaksi, jos en sitä vielä silloin omista. Joka tapauksessa, kaavapaperia ja ensimmänen kaavoja sisältävä lehti on jo hankittu.
1 kommentti:
Suloinen!
Lähetä kommentti