maanantai 9. heinäkuuta 2012

Lissää liitutaulua


Kun tuota liitutaulumaalia on nyt ostettu ja hoksattu, miten tuollainen taulu saadaan aikaiseksi, niin teinpä sitten toisellekin, syksyllä kouluun lähtevälle kummilapselleni synttärilahjaksi sellaisen.

Tämän liitutaulun teko oli hieman haasteellisempaa, kun kehyksissä ei ollut valmiina kunnollista taustalevyä. Ostin sitten rautakaupasta siihen lastulevyä, josta mieheni sahasi sopivan palan pohjaksi liitutaulumaalille. Mieheni joutui sai muutenkin olla edellistä taulua enemmän apuna tämän tekemisessä, kun minun hermot tai taidot, tai mitkä sitten olivatkaan, eivät loppua kohden meinanneet riittää, kun ei ensi yrittämällä kaikki hommat onnistuneet.

Liitutaulumaalia myydään litran purkeissa, eikä  sitä mene yhteen tauluun kovinkaan paljon, joten voi olla, että vielä tulee värkättyä lisää liitutauluja. Jos vain jaksaa ja kerkeää. Jospa vaikka tekisi itsellekin yhden.

Ei kommentteja: