tiistai 28. elokuuta 2012

Lämmintä syksyyn



Syksy saapuu ja talvikin kohta tulee.
RuttuNuttu-blogista löytyvää ohjetta mukaillen tein pienen päähän sopivan lämmikkeen talvipäiviä ja kylmiä syysiltoja ajatellen. Malli on hyvä, sillä se suojaa hyvin niskaa ja korvia, mutta ei valu kuitenkaan silmille.
Kelo-langasta valmista syntyi niin nopeaa, että siinä yllättyi sekä itse langan pyörittelijä että hänen miehensäkin. Jotakin voi joskus valmistua ihan kohtuullisessa ajassa.

Ajatuksena oli tehdä myssyyn koristeita, kuten ohjeesta löytyvissä mallikuvissa on, mutta kun myssy oli valmis, ei mieleeni tullutkaan minkäänlaisia hienoja koristeideoita. Toisin sanoen myssy miellyttää yksinkertaisena, valkoisena versiona silmääni niin paljon, että on vaikea keksiä koristetta, jonka kanssa myssy vetäisi vertoja nykyiselle pelkistetylle mallille.

3 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Kelo-langalla saa todellakin nopeasti näkyvää aikaan.
t. "aikuisenkokoisen villatakin reilussa viikossa Kelo-langasta virkannut"

p.s. Tuo lakki on hieno just tollasena. Ei siihen mitään kuvioita tartte ajatellakkaa. :)

Anna kirjoitti...

Oih, aivan suloinen myssy! Lydde on ihan edukseen tuossa myssyssä! Valkoinen toimii jo yksistään, ei tarvihe koristeita kaveriksi.
Onko myös villatakki sun käsialaa? Täällä väännetään Kässänopen painajaista.

Anna kirjoitti...

Kiitoksia! Minä en silti uskalla vielä sitä aikuisten takkia alkaa virkkaamaan..

Ei oo tuo villatakki mun käsialaa vaan kunnia kuuluu tuolle ylemmälle kommentoijalle. :)
Jospa sekin painajainen joskus valmistuu. Vaikkei se sulle varmaan ihan niin painajainen oo ku mulle oli. :)