maanantai 15. lokakuuta 2012

Syksyn suosikit


Tänä syksynä olen ollut täysin lamaantunut blogin aihepiiriin kuuluvien puuhastelujen suhteen.

Kaksi viikkoa sitten saimme kuin saimmekin käytyä puolukassa keräämässä muutaman marjan talven varalle.   Tuoreiden puolukoiden innoittamana raotin nukkuvan koiran tavoin hieman toista silmääni ja mietin, josko sitä sittenkin jaksaisi herätä puuhastelemaan ja vaikka leipoisi jotain. 

Koska tiesin puolukoiden ja kinuskin olevan pettämätön yhdistelmä, pyysin miestäni tuomaan kaupasta kuohukermaa kinuskia varten. Tyytyväisenä ja innokkaana nostin miehen kiikuttamat kermapurkit jääkaappiin odottamaan leivontahetkeä, mutta kappas kummaa kun tuo raollaan ollut silmä lupsahtikin takaisin kiinni. Unia jatkettiin ja kermat unohtuivat.

Mutta arvatkaapas, mikä sai tämän tytön heräämään monen kuukauden unesta ja hyppäämään salamana pystyyn. Ei mikään muu kuin pihi luonne. Yksinkertaista.

Tässä eräänä päivänä vieläkin horroksessa olevana etsin jääkaapista itselleni suuhunpantavaa, kun huomasin kermapurkit ja ohimennen aioin vilaista purkkien päiväysmerkinnät. Ei jäänyt vilaisu ohimeneväksi vaan kääntyi pitkäksi tuijotukseksi. Kermathan olivat hyvää vauhtia menossa vanhoiksi, parasta ennen -päiväys kolkutti jo ovella. Kyllä tuli tossuihin vipinää ja alkoi vispilä heilua. Kun olisi voinut menettää ainakin kaksi euroa ja olisi vielä jäänyt syksyn suosikkimuffinssit maistamatta.

Vaikka jonkin verran on tuo piheyskin laantunut ensimmäisistä opiskeluvuosista. Silloin juuri kotoa muuttaneena ja itse omista kuluista huolehtivana söin makaronia vaikka iltapalaksi, ettei se vaan pääsisi vanhenemaan. Hieman ketsuppia sekaan ja sitten vain pisteltiin poskeen. Myöhäinen illallinen: pastaa tomaattikastikkeessa.

Toivotaan, että nopean heräämisen jälkeen luomet eivät pääsisi lupsahtamaan uudestaan kiinni.


Ohje on alunperin Kinuskikissalta. Tässä se minun tulkitsemana:

Puolukkamuffinssit kinuskikuorrutteella
n. 12 kpl

Kuorrutus:
 2dl kuohukermaa
2dl fariinisokeria

Kuumenna kerma ja sokeri kattilassa sekoitellen kiehuvaksi. Kaada keitos toiseen astiaan ja laita jääkaappiin jäähtymään.

Valmista kuorrutus ensimmäisenä, sillä kinuski vaahtoutuu vain täysin kylmänä. Jos jaksat ennakoida, valmista jo edellisenä päivänä kinuski jääkaappiin. Jos ennakointi unohtui, voit pompsauttaa pakastimen energiankulutuksen kasvuun ja laittaa kinuskin pakkaseen jäähtymään. Minä tein näin. Tässä kohtaa en jaksanut enää pihistellä. Käytä nimenomaan kuohukermaa, (ei vispi- tms.) jos haluat taata kinuskin onnistumisen.

Taikina:
2 munaa
1 3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja
50 g sulatettua margariinia
3/4 dl maitoa
2,5 dl puolukoita

Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää seosta muna-sokeri vaahtoon vuorotellen margariinin ja maidon kanssa. Sekoita puolukat joukkoon.

Täytä muffinssivuoat taikinalla ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Anna muffinssien jäähtyä kunnolla.

Minä suosittelen käyttämään Amerikan muffinssi -vuokia tahi sitten muffinssipeltiä, jotta taikina ei levahtaisi uunissa. Tämä on kyllä maku- ja ulkonäköasia. Vaikka eihän se maku muutu vaikka olisivatkin levahtaneet. Ei siis olekaan makuasia.

Vaahdota kylmä kinuski jämäkäksi vaahdoksi ja pursota jäähtyneiden muffinssien päälle. 
Koristele haluamallasi tavalla.

4 kommenttia:

Eeeva kirjoitti...

Oli niin hyviä että melkein tekis mieli tehä iteki.

Anna kirjoitti...

Sympaattinen kirjoitus. Ei sitä aina jaksa vaivautua leipomaan, mutta väistämättä sitä saa hyvän mielen ku välillä saa aikaiseksi. Ja vieläpä nui hyviä kuin nuo sun puolukkamuffinsit.
Nimittäin, muistan vieläki kirkkaasti erään sunnuntai-iltaisen teidän Laanilan kodissanne. Minä & M tulimme hieman muita myöhemmin teille iltakylään ja olitte armollisesti jättäneet meillekin yhdet muffinit kahvileiviksi. Juurikin tuollaiset puolukkamuffinsit, ja hyviä olivat. Nam.

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää niin hyvältä!! Pitänee varmaan kokeilla nuita itsekkin

Anonyymi kirjoitti...

nam!!