lauantai 17. toukokuuta 2014

Valon kannattelija





Kävimme viime syksynä löytöretkellä erään vanhemman miehen takapihalla olevassa telttavarastossa. Miehellä oli vuosien saatossa kertynyt melkoinen määrä kaikenlaista , osin hyväkuntoista ja osin kunnostettavaksi tarkoitettua, tavaraa. Varasto alkoi olla niin täynnä, että miehellä oli tarve karsia romppeista osa pois.

Teimmekin muutaman mukavan löydön ja saimme kohtuuhinnalla mukaamme mm.  Joulukuusi-postauksessa näkyvän puisen kelkan.

Ollessamme lähdössä varastosta autoa kohti mies alkoi kauppaamaan meille vanhoja öljylampputelineitä. Niihin oli kuulemma hyvä laittaa kukkia roikkumaan.


Jonkin aikaa emmimme päätöstä ja mies kilvan kehui ja kauppasi telineitä. Kun teimme sitten päätöksen yhden ostamisesta, alkoi tällä herttaisella keräilijämiehellä jo hieman harmittaa kauppaamisensa. Ei meinannutkaan raskia myydä. Jos vaikka sittenkin tarvitsisi vielä itse. Myi kuitenkin telineen ja minä kannoin sen tyytyväisenä ja hyvällä omallatunnolla kotiin, sillä hälle jäi vielä pari kappaletta vastaavia hyllylle.

Maalasin ruostuneen telineen mustalla spray-maalilla ja asettelin kukkaruukun siihen roikkumaan. En löytänyt kaupasta sopivankokoista umpinaista ruukkua, joten ostin reiällisen ja teippasin reiän ruukun sisäpuolelta kirkkaalla pakkausteipillä umpeen. Maalasin myös ruukun ruskean pohjan askartelumaalilla valkoiseksi. 

Kukan/viherkasvin ostaminen ruukkuun venyi ja venyi, kunnes mieheni toi minulle pari päivää sitten töistä tullessaan juuri ruukkuun sopivan kukan. 

Valoa se tuo kukkakin tähän elämään.


lauantai 10. toukokuuta 2014

Ohuen ohuet ruisrevityt




Tässä talossa ei tulevana kesänä syödä  mitään muuta kuin itsetehtyä leipää.
Näin päätin viime vuonnakin, mutta kesällä olikin niin kiirus istuskella pihalla kahvilla ja katsella lasten touhuja, että en kerennytkään leipoa leipiä itse.
Jospa tänä vuonna leipoisin.
Ainakin yhden kerran.

Nyt on yksi hyvä resepti lisää, kun päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ja leivoin revittyjä ruisleipiä.
En löytänyt netistä suoraan sopivaa ohjetta, joten poimin ajatuksia ja ohjeita sieltä täältä ja tein sitten oman pääni mukaan leivät. Yritys ainakin oli päästä mahdollisimman helpolla.Taikinan ohje on otettu sellaisenaan toisesta blogista. Olen amatööri tässä hommassa, enkä varmaan tunne kaikkia niksejä
vielä, mutta mielestäni näistä tuli silti niin hyviä, että jaan tämän hetkiset oppini eteenpäin.
Minä tein siis ohuen ohuita leipiä.
 Ja aion tehdä toistekin. Mielenkiinnosta aion kuitenkin kokeilla myös paksumpien ruisrevittyjen tekoa.
 Jos kahvitteluiltani ehdin.

Ruisrevityt
1 pelti / 16 kpl (32 revittynä)

5 dl kädenlämpöistä vettä
1/4 pkt (12,5 g) hiivaa
1/2 rkl sokeria
1/2 rkl suolaa 
1/2 kg ruisjauhoja
kaulitsemiseen vehnäjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää loput ainekset ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi taikinaksi. Taikina jää hieman pehmoiseksi ja hyvinkin tarttuvaksi. Kohota 1 tunti.

Laita leivinpaperilla vuoratulle pellille REILUSTI vehnäjauhoja (jotta leipä ei tartu leivinpaperiin niin hanakasti kiinni) ja kumoa taikina pellille. Lisää päälle jauhoja ja pyörittele taikinaa jauhoissa, kunnes ei enää tartu käsiin kiinni. Kauli taikina noin (e
n käyttänyt mittanauhaa) 1/2 - 1 cm:n paksuiseksi levyksi. Näistä tulee ohuen ohuita leipiä, joten tätä ohuemmaksi levyä ei kannata kaulita, sillä leipiä ei saa silloin enää revittyä kahtia. Pistele taikinalevyyn haarukalla reikiä.
Paista 250 asteessa noin 20-25 minuuttia.

Leikkaa vielä kuuma/lämmin leipä saksilla palasiksi ja revi palaset kahteen osaan. (Revi ensin leivinpaperi pohjasta irti.) Reunapalasten kiinteä reuna kannattaa leikata saksilla auki, jotta tulee siistimpiä palasia. Kuumana palaset irtoavat  helposti toisistaan.

Ja viimeisin oppini: syö tuoreita leipiä niin monta palasta, että tulee maha kipeäksi.