torstai 7. elokuuta 2014

Kesän suosikkeja




 Ai tätä  herkuttelua!
Marja-aika on  parhaimmillaan ja voi taas tehdä sekä viime että tämän kesän suosikkiherkkuja.

Ylimmässä kuvassa olevaa marjaherkkua olen usein tehnyt kuningatar-versiona, eli laittanut tuoreita mustikoita ja vadelmia päälle. Toimii myös hedelmillä ja muillakin marjoilla, mutta vadelma- ja mustikka-vadelmaversiot ovat suosikkejani. Pohjana on kauramurua ja täyte koostuu yksinkertaisimmillaan kermavaahdosta ja tuorejuustosta. Halutessaan osan kermasta voi korvata vaahtoutuvalla vaniljakastikkeella (esim. Flora Vanilla). Kerman ja vanillan voi huoletta kaataa samaan kulhoon ja vatkata yhtäaikaa vaahdoksi.

Punaherukat ovat myös herkkuani.
Mukavan kesäisiä suupaloja saa leipomalla näitä punaisia helmiä marenkien sisälle.




Kesäinen marjaherkku

Pohjamuru: 

50 g voita
1/2 dl fariinisokeria
2,5 dl kaurahiutaleita

Sulata voi ja sekoita sokeri ja kaurahiutaleet joukkoon. Levitä muru pellille leivinpaperin päälle ja käytä uunissa noin 200 asteessa, kunnes muru saa hieman väriä pintaan tai muru leviää levyksi. Tähän menee arviolta 5 minuuttia. Älä polta murua. Anna murun/murulevyn  jäähtyä ja levitä/murustele se tarjoilukulhon pohjalle.

(Pohjamuru mahtuu helposti kaksinkertaisena pellille. Puolet murusta voi laittaa tiiviseen rasiaan ja säilyttää huoneenlämmössä muutamia päiviä.)


Täyte:
3 dl kermaa (tai 2 dl kermaa ja 1 dl Flora Vanillaa)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
(vaniljasokeria)
(sokeria)

Vatkaa kerma (ja vaniljakastike) vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto vaahdon joukkoon. Mausta halutessasi vaniljasokerilla ja sokerilla. 
Minä en ole laittanut sokeria lainkaan käyttäessäni myös vaniljakastiketta. Täytteen ei tarvitse olla erityisen makea. Kaada täyte pohjamurun päälle.


Pinnalle:
vadelmia
mustikoita

Ripottele pinnalle reilusti marjoja.




Punaherukkamarengit
noin 2 pellillistä

3 kananmunan valkuista
1,5 dl sokeria
3 dl punaherukoita

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen joukkoon. Vatkaa kunnes vaahto on kovaa ja kulhon voi kääntää nurinpäin, eikä vaahto lähde valumaan. Kääntele punaherukat vaahon sekaan.
Nostele 
lusikalla (tai pursota) leivinpaperille vaahdosta nokareita ja paista 125 asteessa noin 1 tunti tai kunnes marengit ovat rapeita. Marengit kohoavat hieman uunissa.




Lopuksi vielä vinkki aineesta nimeltä vaniljakreemijauhe.
 Minä olen ottanut sen käyttööni viime vuoden aikana hoksatessani sen marketin hyllyllä ja luettuani siitä useista leivontaohjeista

. Tästä voi tehdä muun muassa viinereissä käytettävää vaniljatäytettä tai vaikkapa vaniljakreemiä kääretortun väliin. Pääasiallinen juttu, johon itse käytän tuota jauhetta, on kuitenkin kermapohjaisten täytteiden jäykistäminen. Kun vatkaa esim. täytekakun täytteen sekaan tuota vaniljakreemijauhetta, täyte jäykistyy sopivasti eikä lähde valumaan reunojen yli. Näin saa helposti paksunkin kerroksen täytettä pysymään kakun sisällä, eikä tarvitse käyttää liivatetta. Myös kakun kuorrutteeksi tulevaa kermaa olen jäykistänyt tämän avulla, jolloin kerma on ollut helpompi pursottaa. Olen käyttänyt tätä lukuisiin täytekakun/kääretortun täytteisiin ja ylimmässä kuvassa näkyvään marjaherkkuunkin laitoin tätä, jolloin täytteestä tuli hieman paksumpaa. 

Ripottelen jauhetta suoraan purkista samalla vatkaten, kunnes täyte/kermavaahto on sopivan paksuista. Yleensä jauhetta kuluu arviolta 1 rkl - 1/2 dl riippuen täytteen määrästä ja halutusta paksuudesta. Jauhetta käyttäessäni jätän yleensä vaniljasokerin pois. Pieninä määrinä jauhe ei juurikaan vaikuta makuun, mutta mitä enemmän laittaa sitä enemmän vaniljan maku tietenkin korostuu.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Marjat on parasta kesässä! Kiitos ohjeista.