Syksy saapuu ja talvikin kohta tulee.
RuttuNuttu-blogista löytyvää ohjetta mukaillen tein pienen päähän sopivan lämmikkeen talvipäiviä ja kylmiä syysiltoja ajatellen. Malli on hyvä, sillä se suojaa hyvin niskaa ja korvia, mutta ei valu kuitenkaan silmille.
Kelo-langasta valmista syntyi niin nopeaa, että siinä yllättyi sekä itse langan pyörittelijä että hänen miehensäkin. Jotakin voi joskus valmistua ihan kohtuullisessa ajassa.
Ajatuksena oli tehdä myssyyn koristeita, kuten ohjeesta löytyvissä mallikuvissa on, mutta kun myssy oli valmis, ei mieleeni tullutkaan minkäänlaisia hienoja koristeideoita. Toisin sanoen myssy miellyttää yksinkertaisena, valkoisena versiona silmääni niin paljon, että on vaikea keksiä koristetta, jonka kanssa myssy vetäisi vertoja nykyiselle pelkistetylle mallille.