Uudenlaista ruokailua

'

"Mikä ämpäri teillä roikkuu tuolta katosta?"
 kysyi rakas siskoni käydessään jonkin aikaa sitten kylässä.
Niin, ämpäripä hyvinkin ja minusta se on justiinsa hyvä tuolla meidän keittiön katossa.
Ja oikeastaan jos tarkkoja ollaan, se ei ole ämpäri vaan saunakiulu.

Ajatus uudesta lampusta ruokapöydän ylle syntyi aikalailla vuosi sitten, kun näin kirpparilla harmaametallisen löylykiulun. Kotiutin kiulun ja otin siitä kuvia alkuperäisessä asussaan. Kuvat menetin kuitenkin hajonneen puhelimeni myötä, mutta voinette kuvitella perinteisen metallinharmaan löylykiulun puukahvalla.
 Sellainen se oli. Kauhakin tuli mukana.

Kuten olen joskus aiemminkin todennut, ajatuksista-tekoihin -vaihe voi kestää kohdallani melko pitkään. Ja kappas vain, meni tämänkin projektin toteuttamiseen lähes vuosi aikaa, vaikkei mikään vaativa projekti ollutkaan.
 Talvella sain ruuvattua puukahvan kiulusta irti ja tukittua ruuvin reiät korjauskitillä. Maalasin kiulun sisäpuolelta alumiininvärisellä spray-maalilla ja ulkopuolelta useampaan kertaan mattamustalla spraylla.

Sitten tuli stoppi, kun sopivaa mustaa johtoa ei meinannut löytyä.
 Lampuntekele unohtui hyllyn päälle pölyttymään ja pitkään se siellä pölyttyikin.
 Kesällä mieheni haki Clas Ohlsonilta mustan johdon ja lampunkannattimen, porasi kiulun pohjaan johdolle reiän ja asensi johdon paikoilleen.

Sinne se keittiön kattoon viimein ripustettiin ja nyt on meillä mainio lamppu ruokapöydän yllä.
Kovin sulavalinjaiseksi sitä ei voine sanoa,
 mutta minusta on silti mukavaa, kun tuo ämpäri roikkuu katossamme.

Jos olen uudesta lampusta iloinen, niin voin kertoa, että vielä iloisempi olen uudesta ruokapöydästämme. Se on juuri sellainen, jollaista olin toivonut. Keittiöömme ei mahdu kovinkaan isoa pöytää, mutta hieman laskelmoimalla saimme optimaalisen kokoisen pöydän tuohon tilaan ja se tuntuu huomattavasti suuremmalta kuin edeltäjänsä.
 Yhdessä sen ideoimme ja mieheni sen toteutti. Suunnitelmat mieheni mallinsi Vertex-ohjelmalla sellaiseen muotoon, että niistä oli helppo ottaa mittoja, katsoa sopivat jalkojen kulmat jne.

Pöydän materiaali on ruuveja ja pintakäsittelyvahaa lukuun ottamatta kierrätettyä. Jalkaosan puutavaran olemme saaneet sukulaisten ylijäämistä ja pöytälevyn höylätyt lankut ovat peräisin isommasta ylijäämälankkusatsista, jonka bongasimme netin kautta ja lunastimme kohtuuhinnalla itsellemme.

Työvälineinä käytettiin hiomakoneen ja porakoneen lisäksi pääosin vain perinteistä käsisahaa. Vaikka mielellämme ottaisimme  käyttöön hienoja koneita ja laitteita, joilla osat saisi näppärämmin halutun kokoisiksi ja muotoisiksi, olen ihan pienesti ylpeä miehestäni;
  noin vain, tuossa pihamaalla puuhastellen ja kauramoottorilla toimivaa sahaa käyttäen hän toteutti pitkäaikaisen haaveeni.

Pöydän osat on kiinnitetty ruuveilla toisiinsa. Kaikki näkyvillä paikoilla olevat ruuvit on upotettu syvemmälle puuhun ja päälle on laitettu puutappi. Ylimmissä kuvissa näkyvät jalkaosasta pöytälevyyn ulottuvat vinopuut lisättiin pöydän valmistuttua, jotta pöydästä saatiin oikeasti tukeva. Myös muutama kulmarauta laitettiin pöytälevyn alapuolelle vahvistamaan jämäkkyyttä.





Pöytä on käsitelty kauttaaltaan vaniljansävyisellä Liberonin Bloom-puuvahalla. Se oli meille uusi tuttavuus ja tykästyimme siihen heti. Vesiohenteista vahaa oli siveltimellä helppo levittää ja se levittyi tasaisesti. Pinnasta tuli kaunis ja miellyttäväntuntoinen.

Pitihän se uudelle pöydälle saada uusi pöytäliinakin.
Liinan ompelin Marimekon raitaisesta kankaasta, jonka nimeä en tiedä. Kangas on ilmeisesti jotain verhoilukangasta, ainakin se on tavallista puuvillakangasta jäykempää ja paksumpaa. Suihkuttelin valmiin liinan tekstiilisuoja-aineella (ja tuuletin hyvin), jotta lika ei tartu siihen niin helposti. Nyt liina ei imaise heti kaikkea sille kaatuvaa nestettä sisäänsä eikä ruokatahrat tartu lujasti kiinni. Nihkeällä luutulla olen liinaa pyyhkinyt, eikä vielä ole tarvinut pestä perusteellisemmin, vaikka jo jonkin aikaa on lapsiperheen ruokapöydässä makoillut. Saa nähdä, kuinka paljon kangas veltostuu ja imukyky paranee (mikä on tässä tapauksessa huono juttu) ensimmäisessä kunnon pesussa. Tarkoitukseni on kuitenkin pesun ja silityksen jälkeen suihkutella liina uudestaan tuolla tekstiilisuoja-aineella ja katsoa, mitä se sitten tuumaa kaatuvista maidoista ja ketsuppitahroista.

                        Ämpärin alla ja uuden pöydän päällä.
                                                    Ihan on uudenlaista ruokailua meillä nyt.                         

Kesän suosikkeja

 Ai tätä  herkuttelua!
Marja-aika on  parhaimmillaan ja voi taas tehdä sekä viime että tämän kesän suosikkiherkkuja.

Ylimmässä kuvassa olevaa marjaherkkua olen usein tehnyt kuningatar-versiona, eli laittanut tuoreita mustikoita ja vadelmia päälle. Toimii myös hedelmillä ja muillakin marjoilla, mutta vadelma- ja mustikka-vadelmaversiot ovat suosikkejani. Pohjana on kauramurua ja täyte koostuu yksinkertaisimmillaan kermavaahdosta ja tuorejuustosta. Halutessaan osan kermasta voi korvata vaahtoutuvalla vaniljakastikkeella (esim. Flora Vanilla). Kerman ja vanillan voi huoletta kaataa samaan kulhoon ja vatkata yhtäaikaa vaahdoksi.

Punaherukat ovat myös herkkuani.
Mukavan kesäisiä suupaloja saa leipomalla näitä punaisia helmiä marenkien sisälle.

Kesäinen marjaherkku

Pohjamuru: 

50 g voita

1/2 dl fariinisokeria

2,5 dl kaurahiutaleita

Sulata voi ja sekoita sokeri ja kaurahiutaleet joukkoon. Levitä muru pellille leivinpaperin päälle ja käytä uunissa noin 200 asteessa, kunnes muru saa hieman väriä pintaan tai muru leviää levyksi. Tähän menee arviolta 5 minuuttia. Älä polta murua. Anna murun/murulevyn  jäähtyä ja levitä/murustele se tarjoilukulhon pohjalle.

(Pohjamuru mahtuu helposti kaksinkertaisena pellille. Puolet murusta voi laittaa tiiviseen rasiaan ja säilyttää huoneenlämmössä muutamia päiviä.)

Täyte:

3 dl kermaa (tai 2 dl kermaa ja 1 dl Flora Vanillaa)

200 g maustamatonta tuorejuustoa

(vaniljasokeria)

(sokeria)

Vatkaa kerma (ja vaniljakastike) vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto vaahdon joukkoon. Mausta halutessasi vaniljasokerilla ja sokerilla. 

Minä en ole laittanut sokeria lainkaan käyttäessäni myös vaniljakastiketta. Täytteen ei tarvitse olla erityisen makea. Kaada täyte pohjamurun päälle.

Pinnalle:

vadelmia

mustikoita

Ripottele pinnalle reilusti marjoja.

Punaherukkamarengit

noin 2 pellillistä

3 kananmunan valkuista

1,5 dl sokeria

3 dl punaherukoita

Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen joukkoon. Vatkaa kunnes vaahto on kovaa ja kulhon voi kääntää nurinpäin, eikä vaahto lähde valumaan. Kääntele punaherukat vaahon sekaan.
Nostele lusikalla (tai pursota) leivinpaperille vaahdosta nokareita ja paista 125 asteessa noin 1 tunti tai kunnes marengit ovat rapeita. Marengit kohoavat hieman uunissa.

Lopuksi vielä vinkki aineesta nimeltä vaniljakreemijauhe.
 Minä olen ottanut sen käyttööni viime vuoden aikana hoksatessani sen marketin hyllyllä ja luettuani siitä useista leivontaohjeista

. Tästä voi tehdä muun muassa viinereissä käytettävää vaniljatäytettä tai vaikkapa vaniljakreemiä kääretortun väliin. Pääasiallinen juttu, johon itse käytän tuota jauhetta, on kuitenkin kermapohjaisten täytteiden jäykistäminen. Kun vatkaa esim. täytekakun täytteen sekaan tuota vaniljakreemijauhetta, täyte jäykistyy sopivasti eikä lähde valumaan reunojen yli. Näin saa helposti paksunkin kerroksen täytettä pysymään kakun sisällä, eikä tarvitse käyttää liivatetta. Myös kakun kuorrutteeksi tulevaa kermaa olen jäykistänyt tämän avulla, jolloin kerma on ollut helpompi pursottaa. Olen käyttänyt tätä lukuisiin täytekakun/kääretortun täytteisiin ja ylimmässä kuvassa näkyvään marjaherkkuunkin laitoin tätä, jolloin täytteestä tuli hieman paksumpaa. 

Ripottelen jauhetta suoraan purkista samalla vatkaten, kunnes täyte/kermavaahto on sopivan paksuista. Yleensä jauhetta kuluu arviolta 1 rkl - 1/2 dl riippuen täytteen määrästä ja halutusta paksuudesta. Jauhetta käyttäessäni jätän yleensä vaniljasokerin pois. Pieninä määrinä jauhe ei juurikaan vaikuta makuun, mutta mitä enemmän laittaa sitä enemmän vaniljan maku tietenkin korostuu.

Peili

Niin, kuvista sen voinee päätellä.
Peili vaihtoi väriä.

Vaikea kuvattava ahtaassa ja vähävaloisessa tilassa.
En ottanut ennen-kuvia vaan luotin siihen, että olisin ottanut peilikuvia viime vuosien aikana.
 Vähissä ne olivat.
Ruskea se kuitenkin oli.
 Ja nyt valkoinen.

Tuo kehysmateriaali, joka ei ole oikeaa puuta, sai ensimmäisenä ylleen tartuntapohjamaalia, sillä maalin pysyminen pinnassa mietitytti. Sitten useampi kerros kiiltävää valkoista huonekalumaalia.
Peilipinnan suojasin maalarinteipillä.
Kerronpa, että ennen teippien repimistä irti,  teipin ja maalipinnan reuna kannattaa viiltää auki jollakin terävällä, mattoveitsellä tms., jotta maalipinta ei lähde repeämään teippiä irrotettaessa. 

Pimeähkö eteisemme tuntuu nyt aavistuksen valoisammalta.