Olenpa kuitenkin viime aikoina huomannut, että vaikka hamsteri olenkin, niin silti suurin osa kauniista tai käytännöllisistä tai muuten vaan kivoista romppeista tulee hetken hypistelyn jälkeen laskettua takaisin myyntipöydälle. Näköjään olen vähäsen oppinut tuota kohtuutta. Tai sitten huomannut säilytystilojen rajallisuuden. Tai sitten, ja mitä luultavimmin, kyseinen ilmiö johtuu ajoittain erittäin pihistä luonteestani. Tai sitten jostakin muusta. Sama se.
Jotakin kuitenkin tarttui mukaani muutaman kirjan, puisten junaratojen ja sen sellaisten lisäksi. Vanha Aarikan helmihärpäke, koriste, mikälie, päätyi tämän talon ensimmäiseksi oikeaksi pannualuseksi. Tai eihän tuokaan oikeasti oikea pannualunen ole, kun se on oikeasti helmihärpäke. Mutta minulle se on oikea pannualunen, kun se on sentään puinen ja sen tehtävä on nimenomaan olla pannualunen. Tähän asti pellit ja pannut on laskettu tylsästi patalappujenn päälle. Eivätkä patalaput ole pannualusia, kun ne ovat patalappuja.
Tästä herttaisesta pärekorista jouduin pulittamaan 50 senttiä. Vähän aikaa täytyi miettiä otanko, mutta sen verran löyhällä oli tämän saiturin lompsa tällä kertaa, että mukaan lähti. Kotona pärekori sai valkoisen maalipinnan ja täytteeksi värikyniä.
Näistä helmistä olen onnellinen. Vanha mies niin mukavan sydämellisesti jutteli ja kertoi jo edesmenneen vaimonsa perineen helmet äidiltänsä. Kiehtovaa. Kaikilla esineillä on historia, mutta vanhemmilla esineillä on vanhempi ja pidempi historia. Joku muukin on käyttänyt näitä helmiä. Ja sen jonkun muun äitikin on käyttänyt näitä helmiä. Yksittäiset tummentuneet helmet kertovat tämän kaulanauhan historiaa. Vanhat tavarat, asiat ja esineet kiehtovat niin paljon.
Sama vanha mies ei tuntenut vaimonsa poismenon jälkeen enää tarvitsevansa tätä pientä kannua. Minä tunsin tarvitsevani. Osittain pelkästä sympatiasta tätä miestä kohtaan. Tai sanoisiko näin, että kahden euron ylittävän hintansa takia en ehkä olisi joltakin muulta kauppiaalta tätä ostanut. Ei silti harmita tuhlailu.
2 kommenttia:
Haha, Aarikan puinen helmipannunalunen toi mun mieleen erään kyläreissun kuluneelta talvelta. Tuossa kylässä vaimo oli ylpeä omasta helmipannunalusestaan ja käytti sitä kotin. Vaimon mies ei kuitenkaan kovin perustanut tätä pannunalusta, vaan sanoi sen olevan niin epäkäytännöllinen kuin voi vaan olla. Kuuma teepannu ei kuulemma pysy kauaa suorassa helmikorun päällä, vaan pannunalunen antaa myöten. Seuraan mielenkiinnolla, onko sun pannunalunen tarpeeksi käytännöllinen. Hieno se ainakin on, ja eikö jo se ole tarpeeksi hyvä syy hankkia pannunalunen itelle?
Heh.:D Kyllä mullakin on käyny mielessä, että onkohan tuo kovinkaan käytännöllinen oikeasti. Mutta hieno se on ainakin! Niin vähän tullut käytettyä, että vielä en ossaa sanoa juuta enkä jaata sen käytettävyyden suhteen. Mutta eilen juurikin leivoin ja ainakin tavallinen pelti pysyi tuon päällä ihan hyvin. Saapa nähä pysyykö käytössä vai jääkö koristeeksi sinne laatikon pohjalle. :)
Lähetä kommentti