Purkitettu sitruuna

Ostin leivontaa varten sitruunoita, mutta en meinannut raskia käyttää niitä. Niin pirteän värisiä olivat. Täytyi vähän mallailla niitä pöydälle koristeeksi,   vaikka piirakkaan olivatkin menossa. Ei niitä kyllä pöydälle olisi voinut jättää. Ei olisi mennyt kuin pari minuuttia niin niissä olisi ollut hampaan jäljet kyljissä tai sitten ne olisivat toimittaneet lentopallon tahi jalkapallon virkaa.

Yksi sitruuna oli kuitenkin pakko jättää koristeeksi ja se pääsi purkkiin. Kaverikseen sai appelsiinin. Toivottavasti säilyvät pitkään hyvännäköisinä ilahduttamassa silmää. Saapa nähdä eksyykö seuraavan ruokakuorman sekaan lisää sitruunoita.

Sitruunat käytin keväiseen sitruunatorttuun. Tein tortun suoraan Kinuskikissan ohjeen mukaan, joten en kirjoita sitä tähän erikseen. Runsaan kermavaahdon kera tarjoiltuna maistui kyllä erittäin hyvälle! Kuulemma vaniljakastike tai turkkilainen jogurtti sopivat myös hyvin lisukkeeksi.

Mukavia makupaloja

Olen melkoinen sokerihiiri ja ylipäätään tykkään syömisestä melkoisen paljon, joten makeita leivonnaisia kuluu. Tosin viime aikoina vähän vähemmän, sillä en ole kerennyt tai saanut aikaiseksi leivottua. Pari kertaa on tullut juotua kahvia pelkän leivän kanssa ja yhdesti join jopa ihan ilman mitään syötävää. Aika hyvin minulta.

 Tänään pitkästä aikaa väänsin uunin päälle ja tartuin vatkaimeen. Sai keksipurkkikin täytettä.

Appelsiini-valkosuklaapikkuleivät

(25-30kpl)

200g valkoista suklaata

2 appelsiinia

                                                                  200g margariinia  (Alkuperäisen ohjeen mukaan voita, mutta minä teinkin kevytversion, niin voi ottaa ainakin 

kahdesti vielä yhden.)            

1dl sokeria    

           1/2tl vaniljasokeria 

1dl fariinisokeria

1 muna

2tl leivinjauhetta

1/2tl suolaa

4dl vehnäjauhoja

Pilko suklaa pieniksi paloiksi. Pese appelsiinit hyvin ja raasta kuorista keltainen osa.

Vatkaa pehmeä voi ja kaikki sokerit vaahdoksi. Lisää muna ja appelsiininkuoriraaste.

Lisää joukkoon loput kuivat aineet ja suklaarouhe. Sekoita.

Nostele lusikalla  (käsin oli helpompi) pellille nokareita, tasoita hieman ja paista 200 asteessa n.10 minuuttia.

~

Puolukka ja kinuski sopivat niin hyvin yhteen. Tämä piiras on oikea sokerihiiren herkkupala , kun  kinuski on mukavan makeaa  ja sitä on paljon. Puolukat tuovat kivasti kirpeyttä mukaan. Ohjeen olen joskus tallentanut koneelleni, mutta en muista alkuperäissivustoa, eikä pikainen googlettaminen tuottanut tulosta.

Puolukka-kinuskipiiras 

Pohja:

125g voita

½ dl kidesokeria

2½ dl vehnäjauhoja

1 muna

1 rkl vettä

Täyte:

3 dl kuohukermaa

1 dl sokeria

½ dl siirappia

n. 5dl puolukoita

Sekoita pehmeä voi, sokeri ja vehnäjauhot ryynimäiseksi seokseksi, lisää muna ja vesi, ja sekoita nopeasti taikinaksi. Painele pohja voideltuun piirakkavuokaan. Anna pohjan vetäytyä jääkaapissa n. 30min. Paista pohjaa 200 asteessa 15min.

Sekoita kerma, sokeri ja siirappi kattilassa. Anna kiehua miedolla lämmöllä 15 min, sekoita välillä. Täytä piirakkapohja puolukoilla, ja kaada kinuski päälle. Tarjoile haaleana tai täysin kylmänä.

 Tuota kinuskia tehdessä kannattaa käyttää tosiaan kuohukermaa, ei vispi- tai jotain muuta kermaa, muuten kinuski ei välttämättä onnistu kunnolla. Olen joskus tehnyt vispikermasta ja tuli kyllä oikean makuista, mutta kinuski ei jähmettynyt ollenkaan.

~

Pakasteesta löytyi vielä muutama torttutaikinalevy, joten päätin käyttää ne kun uuni oli valmiiksi  lämpimänä. Paistonkestävää hilloa ei löytynyt, enkä meinannut keksiä mitään täytettä torttuihin. Kokeilin sitten mustikoita ja valkosuklaata. Ja tuli hyvää! Eiväthän nuo mitään silmiähivelevän kauniita ole, kun täytteetkin pursuavat ulos, mutta ei se näkö vaan se maku.

Kävipä muuten niin, että kuvien ottamisen jälkeen soi tällä mammalla puhelin ja kun ystävä soitteli niin mammahan mielellään vähän aikaa puhelimessa porisi, eikä juurikaan kiinnitänyt muuhun maailmaan huomiota. Niinpä eräs pieni mies käytti tilaisuuden hyväkseen ja meni naatiskelemaan mustikkatorttua mamman valkoiselle sohvalle. Tuli käyttöä tahranpoistoaineelle ja pääsi pyykkikone laulamaan.

Valkoista

Minä pidän valkoisesta. Vaatekaapistani löytyy ainakin 20 (enempää en jaksanut laskea) valkoista vaatekappaletta.  Välillä tuntuu, että voisin maalata koko kämpän, vaikka koko maailman, valkoiseksi. Silloin, mieheni toppuuttelee, että eieiei, et sinä kaikkea saa valkoiseksi maalata. Ja niin minä taas havahdun ja ymmärrän ja olen kiitollinen miehelleni. Asiahan on niin, että osa kaikista maailman jutuista, vaikkapa huonekaluista, olisi kyllä ihan kivoja valkoisina, mutta oikeasti ne ovat paljon hienompia jonkin muun värisenä. Esimerkiksi meidän rakas ruskea arkkumme. Ei se olisi valkoisena yhtään niin hieno, se on paras sellaisena kuin se nyt on. Pienempi, kirpputorilta löytynyt arkku on kuitenkin meille paras valkoisena. Niinpä se sai ylleen valkoisen maalikerroksen. Valkoinen on vaan niin kiva ja raikas väri.

Onneksi miehenikin pitää valkoisesta. Kuulemma oppinut tykkäämään, koko ajan enemmän. Mieheni tietää, että kaikki on hyvin, jos on tarpeeksi valoisaa ja avaraa ja raikasta. Siksi mieheni antaa laittaa valkoista. Ja minähän laitan.

Meidän kotimme ei silti ole valkoinen. Se on aika ruskea. Minä pidän ruskeastakin. Etenkin vanhoissa puisissa huonekaluissa ruskea on mielestäni hieno väri. Meiltä löytyy jonkin verran tällaisia ruskeita huonekaluja. Mutta ruskea ei ole lähellekään lempivärini, eikä kilpaile edes samassa sarjassa valkoisen kanssa. Meillä on siksi niin ruskeaa,koska omien ruskeiden huonekalujemme lisäksi vuokrakotimme lattia on ruskea ja kaksi keittiön seinää ovat ruskeita. Ja ne ovat melko hallitsevia elementtejä tässä yleisilmeessä. Tykkään noista seinistä ja lattiasta, ne ovat hienoja. Siitä huolimatta ei tähän asuntoon muuttamisen jälkeen ole ovesta tuotu juurikaan mitään muuta ruskeaa kuin Fazerin sinistä sukulaisineen. Jos en kanna ovesta valkoista sisään, kannan mieluummin jotain oikein värikästä ruskean sijaan.

Noista seinistä puheen ollen. Tässä kodissamme on tavallisimmista vuokra-asunnoista poiketen jos jonkun näköistä seinää. Keittiössä ruskeat, kuvioidut seinät, makuuhuoneessa harmahtava heinäkuvioinen seinä, toisessa huoneessa vähintäänkin erikoinen vihreänkullankellankirjava seinä ja eteisen seinästä löytyy maalattua lehtiköynnöstä. Ne jakavat mielipiteitä, mutta minä pidän. On hauska asua asunnossa, josta pitää, mutta jollaista ei kuitenkaan itse siitä ikiomasta laittaisi. Siihen ikiomaan minä laittaisin enemmän valkoista.

Pulmia pappaharmaan kanssa

Jokaisessa asunnossa pitäisi olla vaatehuone. Sinne kun olisi niin hyvä työntää kaikki mahdollinen tarpeellinen ja tarpeetonkin tavara. Mutta meillä ei vaatehuonetta ole.

Turhauduin lastenvaatteita (pieniksi käyneitä ja vielä liian isoja) sisältäviin pahvilaatikoihin huoneen nurkassa. Tavallinen ruskea pahvilaatikko ja äippäpakkauslaatikko eivät ole mitään kaikista kauneimpia säilytyskapistuksia. Häkkivarastoon niitä ei kannata viedä, kun vähän väliä tyhjennän tai täytän noita laatikoita. Eivät ne sinne häkkivarastoon edes mahtuisi.

 Ja kun ei ole sitä vaatehuonetta.

Siispä ostin kirpputorilta vanhoja matkalaukkuja. Niihin mahtuu yllättävän paljon vaatetta. Kuvassa näkyvä valkoinen oli alunperin saman värinen pienen laukun kanssa. "Pappaharmaa", totesi mieheni.

Luin kerran jutun, jossa maalattiin nahkasohvaa. Siitä sain idean kokeilla itsekin nahan maalaamista. Pappaharmaa matkalaukku oli juurikin sopiva tähän tarkoitukseen. Tämä projekti on tai oli erittäin kokeiluluontoinen. En oikein tiedä, onko projekti vielä kesken vai oliko se siinä. 

Idean lähteenä toimineessa jutussa nahkaa maalattiin lateksimaalilla. Mutta minä en jaksanut lähteä maalikauppaan, joten tavallinen huonekalumaali sai kelvata. Päätin myös kokeilla telalla maalaamista, kun kerran kokeilemaan olin ruvennut. Matkalaukun pohjan maalasin pensselillä, mutta muuten peittelin pappaharmaata telalla rullaillen. Ensi kerralla käytän kyllä pelkästään pensseliä. 

Värihän ei tarttunut ihan tasaisesti joka kohtaan ja välillä sitä lisäilin sinne ja tänne. Tulos oli hieman läikikäs ja aloinkin jo miettiä, pitäisikö maalata uudestaan vai lisätä lisää maalia vai mitä tehdä. Maalin loppuminen kuitenkin pelasti lopuksi näiltä mietinnöiltä ja laukku jäi sellaiseksi, kun sillä hetkellä oli. Pappaharmaa on ainakin suurinpiirtein piilossa. Maalin kuivuttua hioin erittäin hienolla hiekkapaperilla laukun kauttaaltaan, jolloin  pinnasta tuli hieman pehmeämpi ja sileämpi. Oli nääs vähän koppura aluksi. On se kyllä vieläkin vähän, mutta eipähän ihan niin pahasti.

Lopputulokseen olen tyytyväinen. Siis siihen, että ainakin kokeilin. Tuli aika hieno matkalaukku! Tai sitten ihan  jees matkalaukku. Tai oikeastaan sittenkin vähäsen ruma. En osaa päättää. 

Nyt on sitten pulma. Mitä teen noille kahdelle muulle laukulle? Annanko olla tuollaisena, kuin nyt ovat, vai maalaanko? Jos maalaan niin vain toinen vai molemmat? 

Miehen mielestä tuon pienen, pappaharmaan, voisi samantien maalata. Ruskea on meistä molemmista aika kiva sellaisenaan, mutta toisaalta mietin, sopisiko se valkoisena paremmin meille. Mutta onko maalatut laukut edes hienoja? Vaiko ihan  rumia?

Ja oikeastaan minä silti pikkuisen tykkään tuosta pappaharmaasta.

Virkkuukoukussa

Tätä tehdessäni tunsin olevani ihan koukussa. Se oli vaan niin mukava huomata, että pystyin itsekin saamaan aikaan jotain sellaista, jota yleensä vaan muiden tekemänä ihaili.

Mekko on tehty Novitan Kelo- langasta. Yritin etsiä netistä ohjetta virkattuun mekkoon, mutta en löytänyt. En  jaksanut lähteä kirjastosta tai mistään muualtakaan etsimään ohjetta, joten tein sitten ilman ohjetta. Malli muotoutui siinä työn edetessä. Aika yksinkertainen ja helppo malli. Napit on peräisin vanhasta villatakistani.

Virkkuukoukussa ollessani innostuin kokeilemaan pipon virkkausta. Siihenkin etin netistä ohjeita ja niitä löytyi useampiakin. Ohjeet olivat kuitenkin kaikki näin aloittelijalle vähän liian suurpiirteisiä. Tyyli oli tämä: "Ensin virkataan  tasaista putkea, kunnes pipo on sopivan korkuinen/syvä, sitten aletaan kaventelemaan. Sieltätäältä sillointällöin vähän tasaisesti kavennetaan, kunnes pipo on valmis." Ähh. Meinasi tympäistä. 

Kuitenkin sen pipon virkkasin. Mittojakin yritin ottaa ja pipoa välillä sovittaa tuolle pienelle vaahteramäeneemelillemme. Olin kuitenkin sen verran hidas liikkeissäni, että en kahdessa sekunnissa kerennyt mitata, sovittaa ja miettiä, mistä kohdin oli sopiva ja mistä ei. Joten arpapeliksi se meni. Ensimmäisellä yrityksellä piposta tulikin kypärä. Purin sitten osan piposta ja tein uudestaan. Sillä kertaa tuli hyvän mallinen. Ompelin pipon sisälle kaksinkertaisesta neulekankaasta kaistaleen tuulensuojaksi korvia lämmittämään. Lopuksi vielä tupsu päälle ja pipo oli valmis!

Mutta, siitä tuli liian iso. 

Jospa se ens talvena olisi hyvä.

Pääsin muuten pois tuosta koukusta.

Kerrostalosählyä

Ja naapurit kiittää.

Uskaltauduin kokeilemaan virkkausta myös villalangalla. Sanomalehden lastenosastolla oli aikoinaan joulukuusenkoristepallon ohje, jonka leikkasin talteen. Ei tullut joulukuusenkoristetta, mutta tulipahan pojalle uusi pallo. Jostakin se on aloitettava.

Virkattu pallo

Virkkaa neljä ketjusilmukkaa ja yhdistä ne toisiinsa piilosilmukalla. Virkkaa jokaiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa kahden kerroksen ajan. Silmukoita on nyt 16.

Virkkaa seuraavalla kerroksella joka toiseen kaksi silmukkaa. Silmukoita on nyt 24.

Virkkaa kaksi kerrosta lisäämättä silmukoita. Lisää seuraavalla kerroksella silmukka joka kuudenteen. Silmukoita on 28. Virkkaa kolme kerrosta lisäämättä silmukoita. 

Seuraavaksi kavennetaan. Jätä virkkaamatta joka kuudes silmukka. Silmukoita on 24.

Virkkaa kaventamatta kaksi kerrosta. Jätä seuraavalla kerroksella joka kolmas silmukka virkkaamatta. Silmukoita on 16.

Täytä pallo vanulla. Virkkaa seuraavilla kahdella kerroksella vain joka toiseen. Päättele.

Sosiaalitoimisto lakkautettiin

Sosiaalitoimisto lakkautettiin. Eipäs kun maalautettiin. Oikeasti maalasimme sen itse.

Eräästä vanhasta huvilasta, joka sittemmin sai purkutuomion, löytyi kaksi herttaista arkkua, joiden päällä luki isoin kirjaimin SOSIAALITOIMISTO.  Toinen näistä arkuista päätyi siskolleni ja toinen pääsi meille asumaan.

Monet kerrat aukaisin sosiaalitoimiston luukun, mutta ikinä en sieltä mitään saanut. Tyhjää täynnä. Tästä tuohtuneena annoin koko sosiaalitoimistolle lähtöpassit.

Tosiasiassa pidin tuosta sosiaalitoimisto-arkusta. Se oli hauska ja veikeä arkku sellaisenaan. Mutta tulimme silti mieheni kanssa siihen tulokseen, että arkku saa kokea muodonmuutoksen, tai  pikemminkin ulkokuorenmuutoksen. Näin se sopisi paremmin meidän kotiimme.

Arkun tuunauksesta on hyviä muistoja. Vaikka työtä oli paljon ja maalin irroittaminen  noista urista ei ollut mikään kaikista helpoin tai nopein homma, oli fiilis hyvä. Vietimme perheiltoja autotallissa. Poika nukkui turvakaukalossa autotallin patterin vieressä ja äiti ja isä rappasivat maalia ja hioivat.

Arkku maalattiin ihan tavallisella sävytetyllä huonekalumaalilla. Kannen saranat vaihdoimme uusiin ja lukon kiinnitysosat maalasimme mustalla askartelumaalilla.

Tykkään siitä niin!

Hamsteri

Tämä mamma on melkoinen hamsteri. Kaikkea kun voi vielä joskus tarvita. Tosin nyt olen yrittänyt jossakin määrin päästä tästä ominaisuudesta eroon. Toissapäivänäkin heitin, noin vaan, roskiin aivan hyvin pyörivän renkaan/rullan, jonka irroitin kirpputorilta ostamastani vanhasta matkalaukusta. Olihan se kyllä jo vähän kulunut, ihan mustaksi mennyt, vähän ehkä epämuodostunutkin. Mutta kuitenkin se pyöri vielä! En minä sitä kyllä oikeasti ihan noin vaan heittänyt pois. Pitkään pyörittelin sitä kädessä ja mietin säilytänkö vai enkö. Mutta roskiin meni. Saa nähä miten käy kahdelle vielä laukussa kiinniolevalle rullalle...

Mutta joskus on järkevää olla hamsteri, tai ainakin siitä on joskus jotain hyötyäkin. Kuvassa olevan hupparin kangas on kyllä uusi, mutta hupun vuori on vanhasta neulepaidasta, resorit ovat miehen vanhasta kulahtaneesta hupparista ja vetoketju kaverin äidin vanhasta juhlapaidasta. Olen välillä hieman kärsimätön luonteeltani. Jos tulee joku idea mieleen, se täytyy usein saada heti toteutettua. Jos tarvikkeita ei ole samantien saatavilla, on idealla suuri vaara jäädä toteuttamattomaksi. Joten kannattaa siis säilyttää myös kaverin äidin vanhat juhlavaatteet. Muuten ei olisi hupparia.

Tykkäämisen opettelua

Olen aina pitänyt käsitöistä. Virkkaaminen ja neulominen eivät kuitenkaan ole kuuluneet näihin käsitöihin. Olen silti oikeastaan aina halunnut tykätä niistä, mutta kun en vain tykkää.

Ala-asteella opeteltiin virkkaamaan ympyrää. Minä tein hienon pastellivärisen, ehkä jopa 15.cm halkaisijaltaan olevan ympyrän. Enempää en jaksanut virkata, joten ompelin kankaasta ympyrälle vastakappaleen ja täytin vanulla. Siitä tuli hieno neulatyyny. Kuutosluokalla oli vuorossa pitsin virkkaaminen. Kun muut virkkasivat hienoja pitsireunuksia pyyhkeisiin, minä virkkasin kukan. Sen halkaisija oli n.4cm.

Neuloakin osaan. Villasukkia en ole ikinä tehnyt, mutta lapaset olen. Ensimmäisen lapasen valmistuttua huomasin neuloneeni nurjilla silmukoilla "raidan" keskelle lapasta. Tein sitten tarkoituksella toiseenkin sellaisen, jotta opettaja ei huomaisi virhettäni. Ei se huomannut. Uskon edelleen niin.

Yläasteella olin reipas ja tein villatakin. Villatakin! Mutta hehee, minäpä ovelana, muka kaikesta uudesta kiinnostuneena, tein sen neulekoneella. Mikäs siinä oli neulekoneen kapulaa eestaas heilutellessa, hienoa jälkeä tuli!

Tähän asti olen aina halunnut tykätä virkkaamisesta ja neulomisesta. Nytpä minä jo ihan pikkuisen tykkään. Virkkaamisesta siis. Siinä ei ole kuin yksi koukku/puikko, jonka kanssa säheltää, joten siitä oli hyvä alkaa opettelemaan sitä tykkäämistä.

Näin kerran hienon itsevirkatun maton ja sain ohjeenkin siihen. Jonkun aikaa ohje lojui pöytälaatikossa, mutta syksyllä käsityömessuilla käydessäni päätin, että nyt tai ei koskaan, aloitan sen tykkäämisen, tai oikeastaan sen tykkäämisen opettelun. Ostin kasan matonkuteita ja paksun virkkuukoukun. Ensimmäinen stoppi meinasi tulla siihen kun se valtava matonkudesekasotku piti selvittää. Siitä en oppinut tykkämään. Mutta sain kuitenkin kuteet jotakuinkin sieviksi keriksi. Sitten suunnistin tänne ja tänne hieman lueskelemaan. Alkeista lähdettiin liikkeelle.Kun minulle oli suurinpiirtein selvinnyt, mikä se pylväs tai puolipylväs

oikein olikaan, tartuin koukkuun ja kudekerään ja aloin seuraamaan hankkimaani ohjetta. Ja oho, minähän tykkäsin siitä. Ei se ollutkaan niin vaikeaa, se virkkaaminen siis, eikä kyllä se virkkaamisesta tykkääminenkään. Paksua kudetta kun virkkasi niin työ eteni nopeasti. En minä mitään villalankaa virkkaa. Se kun on semmosta yhtä nyhräämistä.

Jämäkuteista virkkasin korin latureille. Ja korista ylijääneistä kuteista pienemmän korin, joka toimii lähinnä koristeena, tosin välillä Maunon* petipaikkana.

*Kävimme kerran koko perheen voimin tsekkaamassa uuden kirpputorin. Minun tutkiessa kirpputorin antia tarkemmin, mies työnteli lapsia ostoskärryissä hyllyjen väleissä kuljeskellen. Yhtäkkiä kuulin poikamme innostuneen äänen: "Vuhh vuhh!"

Yhdellä pöydistä napotti pieni koira, jota poika yritti kovasti tavoitella. Emmehän me raatsineet olla antamatta pienelle koiralle kotia ja pojallemme lemmikkiä. Hinta kun oli hurjat 40 senttiä.

Pöydällä koiran vieressä oli kirja, jonka kannessa komeili erään presidenttimme kuva. Yhdennäköisyys pienen koiran ja tämän presidentin välillä oli huomattava. Etenkin kun kiinnitti huomion kulmakarvoihin. Näin koirasta tuli Mauno.

Alku

Tämä blogi alkaa nyt. Katsotaan, kuinka kauan kestää.

Tulossa kaikenlaista, mitä ihan ite, tahi sitten miehen tai jonkun muun avustuksella, oon saanu aikaseksi. Jospa joku muukin hoksaisi tämän myötä, että aina voi ainakin kokeilla. Vaikkei se kyllä aina onnistu. Tai sitten onnistuu, mutta tulee erilainen kuin ajatteli. Joskus tulee tosi hienokin! Ja se lämmittää mieltä.

Voisipa sanoa tätä jo meidän harrastukseksi, minun ja mieheni, tätä huonekalujen yms. tuunausta ja niiden kanssa värkkäystä. Ensimmäinen yhteinen

ja yksi isoimmista toteutetuista projekteista oli tämä:

Ensin oli tällainen kiikkustuoli, anoppilasta saatiin. Hyvä keinutuoli olikin, ja on vieläkin, kotoisat natinat ja kaikki. Kerran jos toisenkin on siinä istuttu ja lasta nukutettu. Se vaan alkoi jo näkyä.

Sitten hiottiin ja hiottiin ja voi että sitä hiottiinkin. Parvekkeella pölisi. Välillä oli meleko nyhräystä noiden kaikenmaailman koristekuhmuroiden ja kaarien kanssa. Mutta saatiinpa hiottua. Sitten maalattiin. Petsilakkaa sudittiin ja välihiontoja tehtiin.

Tällainen se on nyt:

Ja kyllä on hyvä keinua!