keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Mustaksi muuttui






















Väri muuttui, mutta ei tullut valkoinen, tuli musta. Toinen kuva otettu ilman salamaa ja toinen salaman kanssa. Totuus on jotain noiden väliltä.

 Kaipasin kipeästi kevättakkia. Toppatakki alkaa olla näillä keleillä liikaa ja kesätakkini on vielä liian ohut. Tuulitakkia käytän melko paljon lasten kanssa ulkoilessa, mutta välillä kaipaa astetta fiksumpaa, kuitenkin rentoa takkia ulkoiluun. 

Kaivoinpa varaston kätköistä vanhan, vuorellisen kevättakkini, joka on todella hyvän mallinen ja mukava päällä. Takki oli jo kuitenkin pahasti haalistunut ja hupun reunasta värit lähteneet. 

Värjäsin takin pesukoneessa ja hyvin onnistui. Napit maalasin metallin(kin) maalaukseen soveltuvalla askartelumaalilla. Jos tikkaukset saisi vielä mustiksi, takki olisi täydellinen tarkoitukseeni. Mutta kelvatkoon nyt tuo lähes täydellinen. 

Takki ennen värjäystä
Olen värjännyt monta kertaa aiemminkin vaatteita, ja se on mielestäni hyvä keino pidentää vaatteen käyttöikää. Kerran olen kokeillut käsin värjäystä, mutta se on tylsää ja sotkuista hommaa, joten olen suosiolla siirtynyt pesukonevärjäykseen. Olen värjännyt esimerkiksi lastenvaatteita ja harsoja kivemman värisiksi. Myös hyväkuntoisia mutta haalistuneita mustia vaatteita olen värjäillyt uudestaan mustiksi, jolloin niistä on tullut kuin uusia.

Yleensä värjäykset onnistuvat hyvin, mutta kahdesti olen epäonnistunut. Ensimmäisellä kerralla unohdin kastella vaatteet (värin käyttöohjeissa käskettiin kastella), joten vaatteista tuli vaaleansinisiä vaikka niistä piti tulla syvän turkooseja. Toisella kerralla laitoin väriainetta aivan liian vähän suhteessa vaatteen kokoon. Ruskeasta vaatteesta tuli likaisenruskeanmusta eikä kokonaan musta. Kannattaa siis noudattaa huolellisesti pakkauksen ohjeita, niin lopputulos miellyttää. Huomioitavaa on myös se, että ompelulangat eivät värjäydy, joten tikkaukset jäävät näkyviin alkuperäisen värisinä. Nuo väriaineet sijaitsevat marketeissa yleensä pyykinpesuaineiden lähistöllä. Muista ostaa myös värjäykseen tarvittavaa suolaa. Joihinkin värjäysaineisiin käyt tavallinen ruokasuola, joissakin tarvitaan, ainakin ohjeiden mukaan, erityistä värjäyssuolaa.


Monet miettivät, meneekö pesukone pilalle, jos sitä käyttää värjäykseen. Meidän päältätäytettävä pesukone ei ainakaan ole mennyt. Olen aika tarkka siitä, että värjäyksen jälkeen pesukone puhdistuu kunnolla, ettei seuraavat pestävät pyykit värjäydy.
Pesen värjättävän vaatteen heti varsinaisen värjäyspesun jälkeen yleensä kahdesti pesuaineen kanssa. Ohjeissa käsketään pesemään yhdesti, mutta en halua, että vaate värjää sitten muita vaatteita käytössä tai seuraavissa pesuissa. Tämän jälkeen laitan pesukoneen pyörimään tyhjänä 90 asteessa pesuaineen kanssa. Viimeksi laitoin pyykinpesuaineen sijaan konetiskiainetabletin suoraan rumpuun. Puhdistaa hyvin konetta. Jokaisen pesun välissä pyyhin rätillä tiivisteisiin ja pyykkikoneen luukkuun jääneet likavedet. Joskus olen tehnyt niin, että olen laittanut tuohon koneen puhdistuspesuun mukaan valkoisen harson. Jos harso on värjäytynyt, olen  laittanut uuden puhdistuspesun pyörimään ja sinne uuden valkoisen harson mukaan. 
Pesen aina värjäyksen jälkeen ensimmäisenä tummaa pyykkiä, varman päälle tässäkin asiassa.

Kuulostaapa ehkä sekavalta, mutta käytännössä se on helppoa. Muutaman tunnin välein käy vaan laittamassa pyykkikoneen uudestaan päälle.



6 kommenttia:

Elli / mööpeli kirjoitti...

Hyvä idea värjätä nuo äp:n vaatteet!

Anna kirjoitti...

Jep, värjäilin kaikki mistä en tykännyt ja osan valkoisista perusvaatteista. Tuli sitten käytettyä suurinta osaa äp:n vaatteista. :)

Anonyymi kirjoitti...

millä värjäsit takkisi? :)

Anna kirjoitti...

Tuosta värjäyksestä on niin kauan, että en muista varmasti, mutta luulen, että Dylonin velvet black -pesukonevärillä. Ainakin dylonin väreillä olen usein värjännyt.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä olet, onnistuisikohan bikinien värjäys näillä Dylon pesukoneväreillä?

Anna kirjoitti...

Anonyymi: Bikinit ovat yleensä keinokuituja, joihin väri ei tartu niin helposti. Ja minusta tuntuu, että sellaisiin "liukkaisiin" kankaisiin ei tartu niin hyvin. Voisin kuvitella, että haalean värjäytymisen saa aikaiseksi, mutta syvää väriä ei välttämättä. Mikäänhän ei estä kuitenkaan kokeilemasta. :)