perjantai 21. helmikuuta 2014

Vaaleaa, kiitos




Ensimmäinen ostamani huonekalu taitaa olla pienessä kuvassa näkyvä ruskea kirjahylly.
Ikean halvinta laatuaan oleva puinen hyllykkö, jonka sudin aikoinaan ruskeanmustaksi mitenkään käsittelemättä hyllyä ensin.

Sama hylly on palvellut meitä kiitettävästi monta vuotta, mutta tässä nykyisessä kodissa se ei ole oikein löytänyt paikkaansa. Poden myös melko pahaa ruskea-yliannostusta juurikin tuon pienessä kuvassa näkyvän kodin ruskeasta lattiasta ja ruskeista seinistä (+ meidän ruskeista huonekaluista) johtuen.
  Alkaa kuitenkin vähitellen olla lievenemässä oireet tuosta yliannostuksesta.
Joka tapauksessa alkoi tuntua siltä, että voisi hommata uuden kirjahyllyn. 

Väliin selailimme ja katselimme myytävissä olevia hyllyjä, mutta mieleistä ei löytynyt, joten ajatukset siirtyivät vanhan hyllyn tuunaamiseen. Vaikka tässä nykyisessä kodissamme on neliöitä enemmän kun aiemmissa, kodin kalustettavuus on hieman haastavaa, joten mikään massiivinen kirjahyllykokonaisuus ei voinut tulla kyseseen. Alunperin ajattelimme muokata hyllystä umpinaisen vitriinikaapin, mutta ainakin toistaiseksi olemme nykyiseen ulkoasuun tyytyväisiä ja annamme olla sen tuollaisena.

Hylly hiottiin joka puolelta, pystypuissa olevat reiät kitattiin umpeen (hyllyjen paikkoja ei voi siis enää vaihdella),hyllyn päälle tehtiin kansi liimapuulevystä ja ylä- ja alareunaan laitettiin koristelistaa. Lopuksi koko komeus maalattiin.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Istaha vaan alas





Samalta roskalavalta, josta vajaat pari vuotta sitten kähvelsimme tämän työkalupakin, nappasimme huomaamattomasti mukaamme myös kuluneen pirtinpenkin. Pinta hilseili pahasti, mutta muuten penkki oli hyväkuntoinen ja oikein jykevää tekoa.

Pari vuotta kannoimme penkkiä varastosta varastoon, kunnes viime syksynä otimme sen työstön alle.
Penkki hiottiin kauttaaltaan ja muotoja hieman yksinkertaistettiin; istuinosan päät katkaistiin, jolloin päihin saatiin suoremmat kulmat ja jalkojen kaaret leikattiin pois. 
Reunoja mieheni veisteli mukavan rouhean ja kuluneen näköiseksi puukon ja taltan avulla.
Päälle sudittiin harmaata lakkaa useampaan otteeseen.
Näin pääsi penkki käyttöön, eivätkä lapset tipahtele enää jatkuvasti tuoleilta.

Naapureille tiedoksi, että seuraavalta roskalavalta toivon löytäväni toisen samanmoisen penkin.
 Vanha täysipuinen ruokapöytä olisi myös kiva.

Ruokapöydän tuoleista kuvassa etualalla olevan ostin kirpparilta hintaan 50 senttiä.
Selkänoja lenkkasi aika pahastikin, mutta näppärä mieheni irroitti nojan, puhdisti liitokset ja liimasi selkänojan uudelleen kiinni.
Nyt on taas jämerä tuoli ja väitän, että on ollut hintansa väärti.



maanantai 3. helmikuuta 2014

Taiteiluja





Taiteilijamieheni.
Rakastan häntä ja rakastan hänen töitään.

Ei hän ole ammatiltaan taiteilija, eikä häntä näe kovinkaan usein taidetta tekemässä.
Mutta silloin tällöin, kun hän kaipaa omaa tekemistä,
 hän kaivaa lyijykynänsä laatikosta tai raapekartongin ja työvälineensä kaapin perältä.
Silloin minä yritän olla hipihiljaa.
 Vien lapset alakertaan ja pelaan heidän kanssaan pelejä ja luen kirjoja.
 Yritän viihdyttää mahdollisimman pitkään, jotta mieheni saisi keskittyä.
Välillä käyn vaivihkaa kurkkaamassa häntä.
 En puhu mitään, etten häiritsisi.
Katselen vain, kun hänen kätensä liikuttavat kynää.
Suoria ja kaarevia viivoja, teräviä ja pehmeitä viivoja.
Ei sellaisia epävarmoja niin kuin minun käteni piirtää vaan taidokkaita ja varmoja.
Sitten hiivin alakertaan ja yritän keksiä lapsille lisää tekemistä.