tiistai 19. toukokuuta 2015

Kukkapenkistä pannulle


         

Vuosi sitten (saattoi se olla kaksikin vuotta sitten) kiskoin pihamme kukkapenkistä sellaiset lehdet, jotka toivat aina mieleeni raparperin. Ilmeisesti jonkinlainen vuorenkilpi-lajike oli kyseessä. En erityisemmin pitänyt niiden ulkonäöstä ja ärsytti vain, kun eivät olleet haaveilemaani raparperiä.
Ajattelin istuttaa penkkiin jotain kaunista.
Mutta jotenkin se unohtui...

Tällä hetkellä viljelen penkissäni hyötykasvia.
Laji on nopeasti kasvava ja runsassatoinen.
 Satokausi alkaa jo varhain keväällä.
Kyseinen kasvi on myös varsin helppohoitoinen;
sen hommaaminen ja hoito sujuvat oikeastaan ihan itsestään.

Tänään kukkapenkkini komistuslajiketta päätyi pannulle:


Nokkossipsit

nuoria nokkosen lehtiä
miedon makuista öljyä, esim. rypsiöljyä tai auringonkukkaöljyä
suolaa

Kerää nuoria nokkosenlehtiä. Pienet lehdet eivät vielä polta (ainakaan pahasti,heh), joten ne voi kerätä paljain käsin. Laita paistinpannun pohjalle noin puolen sentin kerros öljyä ja laske lehdet pinnalle kellumaan. Lämmitä öljyä kohtalaisella lämmöllä, kunnes lehdet kutistuvat ja hieman kurtistuvat. Nostele lehdet lautasenpäällä olevalle talouspaperille esimerkiksi haarukalla tai reikälastalla. Ripottele pinnalle suolaa.
 Suola tarttuu paremmin, jos sen ripottelee heti paistamisen jälkeen.

Makustele  rapeita lehtiä ja tee uusi satsi samalla öljyllä heti perään!


Kunhan olen saanut tarpeekseni noista sipseistä, täytynee putsata kukkapenkki.
 Tulevat shortsikelit, pihalla leikkivät lapset ja hyötykasviviljelmäni eivät sovi oikein hyvin yhteen.

tiistai 12. toukokuuta 2015

Nyhtöpossupurilaiset


nyhtöpossu hampurilainen

Tuossa eräällä kauppareissulla huomasin kasslerpaistin olevan tarjouksessa.
En ole mikään varsinainen lihamestari, joten ensimmäisenä ajatuksenani mietin, miten tuota niinku oikein käytetään?
Kunnes mieleeni juolahti jo ehkä ohimennyt?  trendiherkku eli pulled pork eli nyhtöpossu.
Nappasin siis kassleria ostoskärryihin tulevia vapaapäiviä ajatellen.

Jos en ole mikään lihamestari, en ole myöskään mikään kärsivällisyyden huipentuma noinniinkuin ruoanlaittoa ajatellen. Lapsiperheiden perinneruokaa, makaronilaatikkoa, meillä ei valmisteta, koska se on niin työlästä ja aikaa vievää (okei, kerran olen tehnyt, makaroneja en keittänyt). Googlatessani vaivattomia ja/tai nopeita arkiruokia puistelen aina päätäni, kun ihmiset syöttävät makaronilaatikkoa noiden hakusanojen alle. Makaronilaatikossahan pitää ensin paistaa (ja jotkut myös keittävät) ja sitten  tehdä munamaitosörsseleitä ja vielä työntää uuniin tunniksi.
Missä nopeus? Missä vaivattomuus?
Jaksan tehdä uuniruokia, joissa ainekset vaan ladotaan vuokaan ja työnnetään tunniksi uuniin. Jaksan tehdä ruokia, joissa ainekset kipataan pannulle ja ateria on kymmenessä minuutissa valmis.
 Mutta että molemmat. Siihen on minulla vielä matkaa.

Syystäkin olen siis ylpeä, kun valmistin perheelleni ruoaksi nyhtöpossupurilaisia. Ne eivät nimittäin ole mitään pikaruokaa, vaikka purilaisista onkin kyse.
Ei se ollut vaikeaa (väitän, että monikaan asia kokkailussa/leipomisessa, paitsi pullien pyörittely, ei ole vaikeaa, enemminkin aikaa vievää), mutta veihän se kokonaisuutena aikaa. Yksikään työvaihe ei itsessään ollut kovin työläs vaan aikaa kului kohottamiseen, paistamiseen, marinoimiseen jne. Sillä välin pystyi vain tsillailla ja nostella jalkoja kohti kattoa.
Leppoisan vapaapäivän ruokaa siis.

Nyhtöpossupurilaiseni koostuivat itsetehdyistä hampurilaissämpylöistä, joiden väliin sai jokainen kerätä mieleisensä täytteet. Täytetarjoiluihin kuuluivat tuo trendiliha, marinoidut sipulit, salaatinlehdet, kurkku, paprika, tomaatti, juusto, majoneesi, sinappi ja ketsuppi.
 Makoisia purilaisia noista tulikin!
Suodatinpusseihin kokoaminen säästi pahemmilta sotkuilta.

Purilaisten valmistelu alkoi edellisenä iltana, kun marinoin lihan ja laitoin sen yöksi uuniin. Purilaisten väliin tulevat sipulit laitoin myös yöksi marinoitumaan.
Seuraavana aamuna otin lihan uunista ja tekaisin sämpylätaikinan kohoamaan. Välillä leivoin sämpylöiksi ja kohotin taas. Lihalle tein viimeistelypaistamisen ennen sämpylöiden uuniin laittoa.
Hampurilaiset kokosimme uunituoreista sämpylöistä.

Ohjeita olen yhdistellyt monesta eri lähteestä (tästä linkistä lähdin liikkeelle). Tässäpä minun versioni niistä:


Nyhtöpossu
noin 6 hengelle

800 g kassler-paistia
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1/2 tl chilimaustesekoitusta
1 tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
2 dl barbeque-kastiketta

Laita liha muovipussiin ja mittaa pussiin mausteet ja 1 dl barbequekastiketta. Sulje pussi ja pyörittele mausteet lihan pintaan. Anna maustua  (vähintään) reilun tunnin ajan. Laita liha uunivuokaan ja huuhtele pienellä vestilkalla pussista mausteet lihan päälle. Laita vuoan päälle folio ja työnnä vuoka uuniin ja laita uuni kuumenemaan 110 asteeseen. Paista lihaa yön yli/6-8 h.
(Tässä välissä lihan voi antaa jäähtyä.)
Ennen tarjoilua sekoita lihasta irronneeseen paistonesteeseen loput (1 dl) barbeque-kastikkeet ja valele sekoitusta lihakimpaleen päälle. Paista 225 asteessa 15 minuuttia.
Nyhdä lihasta tarjolle hampurilaisen väliin sopivia suikaleita.



Marinoidut sipulit
  
(ohje täältä)
iso annos, voit puolittaakin

2 (puna)sipulia
1 dl rypsiöljyä
1dl punaviinietikkaa
3/4 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria

Viipaloi sipulit astiaan. Sekoita muut ainekset keskenään ja kaada sipulien päälle. Laita kansi tai kelmu astian päälle. Anna marinoitua jääkaapissa yön yli.


Hampurilaissämpylät
14 kpl

6 dl maitoa (tai vettä)
50 g hiivaa
2 tl suolaa
3 rkl sokeria
2 rkl öljyä
2 dl kaurahiutaleita
2 dl ruisjauhoja
9-10 dl vehnäjauhoja

Pinnalle:
vettä 
seesaminsiemeniä

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Lisää suola, sokeri ja öljy. Lisää kaurahiutaleet ja jauhot vähitellen taikinaa koko ajan yleiskoneella tai käsin vaivaten. Kohota taikinaa peitettynä noin 40 minuuttia. Ota puolet taikinasta jauhotetulle alustalle ja pyörittele jauhoissa sen verran, ettei taikina tartu käsiin. Muotoile taikinasta pötkylä ja jaa se 7 palaan. Taikinaa ei tarvitse siis vaivata enää tässä vaiheessa. Laita palat pellille. Voit halutessasi muotoilla niitä pyöreämmiksi. Tee sama toiselle puolelle taikinaa.
Kohota sämpylöitä peitettynä puolestatunnista tuntiin, voitele vedellä ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.


Sitten vaan kokoamaan sämpylöistä mieleiset hampurilaiset nyhtöpossun, marinoitujen sipulien ja tuoreiden kasvisten kera!