Puhelinjohto-bling-blingiä

Siitä on jo aika kauan, kun aloin huomata yhä useamman hiuksissa tuollaisia muovisia puhelinjohdolta näyttäviä pompuloita.
 (Varmaan ovat vanhat lankapuhelimien johdot päässeet uusiokäyttöön.)

Olin huoletonna ihan out tästä muodista, kunnes tuollaisia pompuloita suorastaan käveli eteeni ja hinnassakin oli vielä aleprosentteja mukana. Silloin päätin, että nyt jos koskaan ponkaisen muodin huipulle, ja ostin puhelinjohtolenkkejä.

Aika hauskoja.
Ja saa niillä hiuksetkin kiinni.
Ehkä parasta tässä ostoksessa oli se, että läpinäkyviä lenkuroita ostaessani sain muutakin kuin puhelinjohtoa.
Kotona, kun noita ensimmäistä kertaa kokeilin, huomasin, että eivät vaaleita hiuksiani vasten näytä edes kovinkaan puhelinjohdolta.
 Vaan sellaiselta epämääräiseltä bling-blingiltä hiuksissani.
 Halpaa hopeaa ja helppoa säihkettä hiuksiin.
 Tietenkin piti kokeilla kaikkia erilaisia kampauksia.

(Kuvan kampaus jäi viimeistelemättä syystä, joka selviää kuvan vasemmasta alareunasta.)

Harrastan muulloinkin, yleensä illalla ennen nukkumaanmenoa, peilin edessä seisoskelua ja erilaisten kampausten kokeilua. Päädyn silti lähes aina perusponnariin.

Mutta perusponnarinikin kanssa olen tästä lähtien ihan IN.

Teltta

Nuuskamuikkuselle yösija.

Rautalangasta käsin taivuttelin kehikon ja kuumaliimalla (pikaliima sopii myös) liimasin telttakankaan päälle. Ensin päätykolmion reunoihin liimaa ja reunat rautalangan ympäri. Sitten isompi pala kangasta, jolla kierrettiin sivuseinät ja pohja.

Kestää hyvin lasten leikeissä, kun voi taivutella takaisin muotoonsa, vaikka olisi päälle astuttu.

Mukana hommassa (ja suunnan tarkistusta)

Minusta tulee opettaja.
Valmiiseen aineenopettajan tutkintoon on vielä matkaa, mutta opettajaopinnot on jo suoritettu.
Näiden opintojen ja muutamien sijaiskeikkojen aikana on opettajaidentiteettini siemen alkanut itää.
Pidän tärkeänä vuorovaikutusta opettajan ja oppilaiden välillä, se on yksi olennaisimmista asioista opetustuokioissa. Että opettaja tietää missä mennään. Että saa oppilaat mukaan siihen hommaan.
Opettajuus ja sen kehittäminen ovat elämässäni tällä hetkellä pinnalla.

Istuin tällä viikolla itse  luennolla oppilaan paikalla.
Paikalla oli uusi luennoitsija:
"En käy näitä perustyökaluja, SciFinderiä ja MOTia, läpi, kun käsittelitte ne ilmeisesti viime viikolla perusteellisesti."

No eikä käsitelty! Ainakaan siitä toisesta ei edes puhuttu!

En sanonut mitään.

Eikä kukaan muukaan.
Istuttiin vaan.

Minua alkoi hymyilyttää.

 Ihanaa olla vielä jonkin aikaa se oppilas.

Enkä edelleenkään sanonut mitään.

(Välillä pitää tarkistaa, mihin suuntaan blogi menee. Aika ajoin on tuntunut, että homma hiipuu kokonaan. Silti en osaa enkä halua hylätä tätä kokonaan. Tuunailuja ja värkkäilyjä tulee tehtyä harvakseltaan.
Saatanpa kirjoittaa tästä eteenpäin niiden lisäksi muutakin. Mitä mieleen tulee. Välillä kuvien kanssa, välillä ilman. Tai sitten en kirjoita mitään. Jos ei tee mieli.
Mutta ressiä en taho tästä repiä.

 Katsotaan.)

Rukiinen puolukkavälipala

Minä pidän puolukasta.
Ja syön sitä melko paljon.
Tämänhetkinen suosikkini on ruisjauhoista ja puolukasta tehty välipala.
Maistuu minulle aina.
Lapsille vaihtelevasti.

Ruis-puolukkavaahto

4 annosta

4 dl vettä

1,5 dl ruisjauhoja

3-4 dl jäisiä puolukoita

3/4 dl sokeria

Kiehauta vesi (vaikka vedenkeittimellä) ja laita kulhoon.
Sekoita ruisjauhot joukkoon voimakkaasti sekoittaen. Lisää sokeri ja jäiset puolukat ja vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi.
Annostele kippoon tai kuppiin ja nauti.

Jos et pidä puolukan kuorista, voit tehdä tämän myös survotusta/soseutetusta puolukasta.
Huomioi kuitenkin, että seos vaahtoutuu  kunnolla vasta jäähtyneenä, joten jos käyttämäsi puolukat eivät ole jääkylmiä, täytyy seos jäähdyttää ennen vatkaamista.

Ei mennyt hukkaan

Hups, silmukkamäärän arviointi meni vähän pieleen.

Silloin reilut kaksi vuotta sitten. (klik)

Kannatti se silti.

Hoitoalusta

Meillä ei ole hoitopöytää.
Tai on sellaiseksi muuntuva lipasto, mutta emme ole  valjastaneet sitä tähän käyttöön.
Meillä ei ole myöskään pyykkikonetta, jonka päälle voisi kasata pysyvän hoitopöydän.

Tästä syystä - ja osin epäjärjestelmällisestä luonteestani johtuen - vaihdan vauvalta vaipan milloin missäkin.
 Toisinaan pyykkikoneen päällä, toisinaan sängyllä.
 Joskus olohuoneen lattialla tai vaikka eteisen matolla istuen.
Ei sen niin väliä, missä tuon homman hoitaa.
Kunhan on hyvä alusta.

Esikoista odottaessani en halunnut ostaa valmista hoitoalustaa.
En muista miksi, varmaankaan hinta-ulkonäkösuhde ei ollut mielestäni kohdallaan tai jotain vastaavaa.
Tein siis alustan itse.
 Ompelin käyttämättä jääneestä suihkuverhosta päällisen äitiyspakkauksen mukana tulevaan patjaan - ja alusta oli valmis. Samalla tein myös näppärästi laukkuun sujautettavan vaipanvaihtoalustan leikkaamalla jäljelle jääneestä suihkuverhokankaasta palasen ja huolittelemalla sen reunat.
Alustat ovat osoittautuneet käytössä käteviksi. Patjan päällisen voi irrottaa ja pestä tarvittaessa pesukoneessa.

 Alkuperäinen päällinen oli valkoinen.
Tämän nykyisen vauvamme synnyttyä ostin uuden suihkuverhon ja ompelin uuden päällisen ja alustan. Suihkuverhoja löytyy nykyään monenlaisessa kuosissa, joten samalla saa mieleisensä värisen alustan.
Plaaah, taas valkoista ja harmaata.

Mutta katsokaa:

on vauvalla onneksi värikkäitäkin kavereita, vaikka äitinsä kovaa vauhtia harmaantuukin.

Kriisejä ja niiden hallintaa

Kun vauva tuli taloon, tuli mukana myös sisustuskriisi.
Oikeastaan se tuli jo vähän ennen vauvan tuloa.

Kun pinnasänky kannettiin sisään, täytyi keinutuolin väistyä alakertaan.
Mutta keinutuolin väri ei oikein sovi alakerran muuhun sisustukseen.
Ja se vie niin paljon tilaakin.
Tekisi mieli laittaa se pois.
Mutta siinä on kuitenkin niin mukava vauva sylissä keinutella.

Sitäpaitsi olohuoneeseen  on kaivattu lisää istumapaikkoja.

Alakertaan  tarvittiin myös jokin paikka, johon laskea vauva nukkumaan.
Vauvan kori laitettiin arkun päälle, joten massiivista arkkuakaan ei voi viedä varastoon keinutuolin tieltä.
Alkaa tuntua ahtaalta.

Nojatuoli joutaisi lähteä, ulkonäkö ei enää miellytä.
Mutta sitten vähenisi taas istumapaikat, joita on kaivattu lisää.
Nostan kädet ylös ja menen vaihtamaan vauvalta vaipan.

Haasteita täynnä tämä vauva-arki.

Yhden ennakoitavissa olevan kriisin, joka olisi kohdistunut makuuhuoneemme sisustukseen, vältin kuitenkin maalaamalla tuon meidän pienen aarteemme sängyn valkoiseksi.

Se oli keltaiseen taittuva ruskea.
Ja toimi sellaisena aivan hyvin aikaisempina vauva-aikoina.
Mutta koska tarvitsen valoa ja vaaleutta ympärilleni, olisin jossakin vaiheessa kesken pimeän talven ahdistunut tuon sängyn olemassaolosta.
Kun se vie niin paljon tilaa.
Ja on väärän värinenkin.
Ja kaikki olisi ollut huonosti.

Taitavana kriisien välttäjänä maalasin sen siis valkoiseksi.
Koska sänky kaikkine pinnoineen olisi ollut melko työläs hioa puupinnalle asti, jätin hiomisen kokonaan väliin ja käytin tartuntapohjamaalia sen tilalta.
 Oiva ratkaisu laiskuuteen ja haastaviin kohteisiin.
Valkoisen tartuntapohjamaalin jälkeen vaivauduin sentään tekemään välihionnan, jonka jälkeen laitoin kerroksen tavallista huonekalumaalia.

Tartuntapohjamaalin käyttäminen ei mielestäni korvaa täysin puupinnalle hiomista. Valmiista pinnasta ei tule niin hieno ja tasainen.
Erittäinen käyttökelpoinen vaihtoehto kuitenkin, jos ei vaadi täydellisyyttä lopputulokselta.

                                                                Aika pätevä olo, kun osaan ennaltaehkäistä osan näistä vakavanlaatuisista kriiseistäni.