Juuressipsit ovat hyviä

Juuressipsien ohjeita löytyy joka lähtöön.
Uunin lämpötila vaihteli löytämissäni ohjeista välillä 40-250 astetta ja kokonaiskuivausaika 10 minuutista yli vuorokauteen.
Kokeilin kahdenlaisella tavalla. Kahdella eri lämpötilalla ja kuivumisajalla. Leikkasin viipaleita toisessa satsissa juustohöylällä ja toisessa yleiskoneella (oli muuten kätevä, kunhan jaksoi kaivaa sen kapistuksen esiin).

Kaikki olivat ihan hyvän makuisia. Mutta vain noin neljäsosa sellaisia täydellisen rapsakoita, jollaisia kuvittelen juuressipsien olevan. Loput olivat joko palaneita tai jäivät lötköiksi.
Kyllä jäi vähän vaivaamaan. Ei auta kuin kokeilla taas joskus uudestaan.

Tällä hetkellä sanomani on kuitenkin tämä:
Juuressipsit ovat hyviä. Kannattaa ostaa ne kaupasta.

Siemennäkkäriä

Siemennäkkäri

1 pelti

3 munaa

1 dl seesaminsiemeniä
1,5 dl auringonkukansiemeniä tai siemensekoitusta

0,5 dl pellavansiemeniä

1 dl kaurahiutaleita

1/4 tl suolaa

2 rkl perunajauhoja

Pinnalle: merisuolahiutaleita

Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa ja levitä mahdollisimman ohueksi levyksi leivinpaperille. Mitä ohuempi sitä parempi, minun mielestäni. Ripottele pinnalle merisuolahiutaleita. Jos haluat säännöllisen muotoisia palasia, jaa taikinapyörällä levy sopivankokoisiksi palasiksi. Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia tai kunnes pinta on saanut väriä. Makuasia, kuinka pitkään kannattaa paistaa. Minä tykkään, että siemenet ovat hyvin paahtuneet. Tällöin täytyy kuitenkin olla tarkkana ettei pala. Taita valmiista näkkäristä palasia ja nauti sellaisenaan tai leivänpäällisten kera.

Näkkäri säilyy huoneenlämmössä säilytettynä muutaman viikon.

Yllä oleva ohje on peräisin Koti ja keittiö -lehden numerosta 12/2014. Käytän sitä perusohjeena ja varioin kaapista löytyvien siemenien/hiutaleiden mukaan. Kuvassa näkyvään näkkäriin lisäsin 

muutaman ruokalusikallisen fibrexiä (sokerijuurikashiutaleita). 

Rusetteja

Minulla oli rusettitehdas pystyssä tässä eräänä iltana.

Kuvalliset ohjeet löytyvät täältä.

Ostin valmiita, sekä pieniä että isoja, hiusrenksuja, joihin rusetit kiinnitin,

Kuumaliiman kanssa väkerrellessäni poltin sormeni useampaan kertaan. Siinä tuskaillessani rusettien ja liiman kanssa, mietiskelin, miksi ihmeessä aloitan aina tällaisia värkkäilyjä. Minulla ei ole oikein kärsivällisyyttä pieneen näpertelyyn ja kömmähdyksiä sattuu tämän tästä. Silti aina aloitan jotain uutta.
 Ja taas tuskailen, kun ei onnistu.

Mietin, että ehkä minä silti tykkään tästä. Siitäkin huolimatta, että aina ei onnistu.
Saahan sitä tehdä, vaikka ei olisikaan hyvä.
Lopputulos kuitenkin usein palkitsee.

Jos ei, niin tulipahan ainakin kokeiltua.

Joulukalenteri

Hetkinen! Mikä se tuo on?

Kyllä, se on joulukalenteri.
Eikä ole edes joulukuun puoliväli.
Minä, joka yleensä havahdun siinä itsenäisyyspäivän tienoilla siihen, että niitä joulukalentereitakin ruukaa olla ja että olisi ollut kiva itsekin tehdä sellainen, olen tehnyt tuon.
Ja nyt on vielä marraskuu! Monta päivää joulukuun alkuun!

Idea on hyvin simppeli: Paketoi 24 yllätystä, numeroi ne ja ripusta narulla toiseen naruun kiinni.
Niin simppeli, että kun ystäväni järjesti jouluaskarteluillan, kasasin kassin täyteen tarvikkeita ja ajattelin tekeväni lasten joulukalenterin lisäksi muutamalle ystävälle ja tutulle kalenterit myös. Ajattelin väkertää niihin itse pienenpieniä yllätyksiä.
Mutta kun askartelujen lomassa oli niin mukava rupatella, niin eihän sitä ennättänyt.
Edes tätä yhtä saada valmiiksi (vaikka yllätyksetkin olivat jo valmiina).

Ei jakele tämän talon emäntä tänä vuonna joulumieltä ystäville ja kylänmiehille ainkaan kalenterin muodossa.
No, onhan sitä joulukuuta kuitenkin pitkästi, niin voi keksiä muita yhtä näppäriä ilahduttamiskeinoja.
Yrittäisit vaikka saada ne joulukortit edes jonakin vuonna lähetettyä.

Ajatus yllätyskalenterin tekemisestä lähti oikeastaan siitä, että halusin itse värkätä ja miettiä sitä ulkoista toteutusta. Kävin jonkinlaisen omantunnontaistelun sen kanssa, että voinko antaa lapsille joka päivä, tai edes joka toinen päivä, jotain uutta tavaraa. Perustelin kalenterin teon sitten itselleni sillä, että laitoin paketteihin vain sellaisia juttuja, jotka olivat jo ennestään olleet ajatuksissa hankkia. Askartelutarvikkeita kaipaaville lapsille kimalleliimaa ja tarroja sekä tarravihot, jotta ne tarrat eivät olisi niin nopeasti käytetty loppuun. Poika tarvitsee uusia sukkia ja tytölle on ollut hiuspanta pitkään hakusassa. Sellaiset siis myös paketteihin. Purkkaa ja muutama karamelli joihinkin paketteihin. Ja piparimuotit piparinleipomispäivälle. Ehkä lapset arvostavat enemmän sitä, että

Säpisijä

Juhlimme eilen 3-vuotiaan tyttäremme synttäreitä.

Mieheni kantoi tällä kertaa järjestelyvastuun juhlista. Kun olin ihan täysin heittänyt huolehtimisen pois, tuntui laittaminen erityisen leppoisalta ja mukavalta.  Yhdessä laitoimme, mutta mieheni hoiti kutsut ja kaupassakäynnit sekä kantoi henkisen vastuun.

 Toisin sanoen en stressanut yhtään.

Eikä kyllä miehenikään.

Molemmat voittivat.

Synttäripäivänä (juhlat olivat siis illalla), mieheni ollessa töissä, mietiskelin ja totesin olevani säpisijä-luonne. Otan noin yleensä ottaen aika leppoisasti ja rennosti kaikki juhlien/vierailuiden yms. järjestelyt. Ja kun otan niin rennosti niin en aloita ikinä ajoissa. "En jaksa vielä tänään koristella kakkua tai siivota, kun ne synttärit ovat vasta huomenna."

Sitten, kuten eilen, tulee hetki, jolloin pitäisi tehdä jotain.

Kakku on kuorruttamatta, talo imuroimatta, vessat pesemättä, lapsille ruoka laittamatta, tiskipöytä pursuaa likaisia astioita ja alakerran lattialta ei tahdo löytää jalansijaa. Vauva ei suostu nukahtamaan ja toiset lapset ovat levottomia. Tässä vaiheessa yleensä iskee se stressi. Tiedän, että kaikkea ei tarvitsisi tehdä, mutta kun olisi vaan niin mukava laittaa ja värkätä. Teen mielessäni prioriteettilistan ja unohdan suosiolla koristeet ja pölyjen pyyhkimiset. 

Tällä kertaa tilanne ei kuitenkaan stressaa vaan lähinnä turhauttaa.

Vastuuhan on miehellä, joten ei tarvitse hätäillä. Mieheni vaikka taikoo mukavat synttärit, luotto on kova.

Vauva kainalossa laitan ruoan, yritän järjestellä taloa ja keksiä lapsille tekemistä.

Sitten vauva nukahtaakin. Ja minä alan säpistä.

Kuorrutan kakun, laitan piirakan uuniin, pesen vessan, raivaan alakerran ja imuroin sen, täytän tiskikoneen. Hikihän tässä tulee. Istahdan lopuksi lattialle ja alan värkätä koristeita. Vauva siinä heräilee ja teen vauva sylissä koristeet loppuun. Kun mies tulee kotiin, on tunnelma seesteinen ja talo suurinpiirtein kunnossa.

Tämä toistuu lähes aina ennen jotain erityistä. Olipa meille tulossa vieraita tai olimmepa itse lähdössä jonnekin.

Olen vain sellainen, säpisijä.

Illalla kiitän miestäni, kun järjesti leppoisat synttärit, eikä minun tarvinnut huolehtia mistään.

Mies naurahtaa, vilkaisee katosta roikkuvia koristeita ja pöydällä olevaa kakkua ja toteaa, että kylläpäs hän järjesti mukavat synttärit.

Puhelinjohto-bling-blingiä

Siitä on jo aika kauan, kun aloin huomata yhä useamman hiuksissa tuollaisia muovisia puhelinjohdolta näyttäviä pompuloita.
 (Varmaan ovat vanhat lankapuhelimien johdot päässeet uusiokäyttöön.)

Olin huoletonna ihan out tästä muodista, kunnes tuollaisia pompuloita suorastaan käveli eteeni ja hinnassakin oli vielä aleprosentteja mukana. Silloin päätin, että nyt jos koskaan ponkaisen muodin huipulle, ja ostin puhelinjohtolenkkejä.

Aika hauskoja.
Ja saa niillä hiuksetkin kiinni.
Ehkä parasta tässä ostoksessa oli se, että läpinäkyviä lenkuroita ostaessani sain muutakin kuin puhelinjohtoa.
Kotona, kun noita ensimmäistä kertaa kokeilin, huomasin, että eivät vaaleita hiuksiani vasten näytä edes kovinkaan puhelinjohdolta.
 Vaan sellaiselta epämääräiseltä bling-blingiltä hiuksissani.
 Halpaa hopeaa ja helppoa säihkettä hiuksiin.
 Tietenkin piti kokeilla kaikkia erilaisia kampauksia.

(Kuvan kampaus jäi viimeistelemättä syystä, joka selviää kuvan vasemmasta alareunasta.)

Harrastan muulloinkin, yleensä illalla ennen nukkumaanmenoa, peilin edessä seisoskelua ja erilaisten kampausten kokeilua. Päädyn silti lähes aina perusponnariin.

Mutta perusponnarinikin kanssa olen tästä lähtien ihan IN.

Teltta

Nuuskamuikkuselle yösija.

Rautalangasta käsin taivuttelin kehikon ja kuumaliimalla (pikaliima sopii myös) liimasin telttakankaan päälle. Ensin päätykolmion reunoihin liimaa ja reunat rautalangan ympäri. Sitten isompi pala kangasta, jolla kierrettiin sivuseinät ja pohja.

Kestää hyvin lasten leikeissä, kun voi taivutella takaisin muotoonsa, vaikka olisi päälle astuttu.