Muuntautumisleikki

Miniä työnsi näppinsä anopin keittiöön salakavalasti lahjan kautta.

Tunnelma oli tästä huolimatta leppoisa lahjan annon jälkeenkin.

Kädenjälki ei ihan kirjaimellisesti päässyt lahjaan mukaan, mutta kyllä se sieltä löytyy, useammastakin kohtaa, jos tarkkaan tutkii. Mutta mitäpä sitä tutkimaan, kaikilla pysyy näin parempi mieli.

Vaikka niitä kädenjälkiä tästäkin tarjottimesta turhankin monta löytyy, sen verran tyytyväinen olen tähän kokeiluuni, että sen lahjaksi rohkenin antaa ja täällä voin sen esitellä.

Jokunen vuosi sitten sain lahjaksi vastaavanlaisen kauniilla kankaalla päällystetyn vanhan tarjottimen ja siitä asti idea on tasaisin väliajoin pyörinyt mielessäni.

Kirpputorilta viime talvena bongasin vanhan tarjottimen ja toin sen kotiin odottamaan sopivaa tilaisuutta muuntautumisleikkiin.

Äitienpäivän alla muuntautumisleikki sitten alkoi:

Valitettavasti se ihan ensimmäinen ennen-kuva jäi ottamatta. Tarjotin oli perinteinen vaalea, jonkin verran kolhiintunut, puutarjotin.

Hioin tarjottimen kauttaaltaan kevyesti hienolla hiekkapaperilla, minkä jälkeen maalasin tarjottimen valkoisella huonekalumaalilla. Pohjan maalasin kahteen kertaan.

Leikkasin kankaasta hieman tarjotinta suuremman palasen ja silitin sen huolella.

Ohensin Eri keeper -liimaa hieman vedellä ja sivelin liimaseosta tarjottimen etupuolelle.

 Varmistin, että reunoissa ja kaartuvissa kohdissa oli myös liimaa.

Laskin kankaan liimalla sivellyn tarjottimen päälle ja silitin kankaan kädellä tiukasti kiinni  tarjottimeen. Tässäkin vaiheessa olin reunojen ja kaartuvien kohtien kanssa tarkkana, jotta kangas kiinnittyisi tasaisesti tarjottimeen eikä kankaan alle jäisi ilmakuplia.

Tämän jälkeen annoin tekeleen kuivua kunnolla.

Kun liima oli kuivunut, leikkasin ylimääräisen kankaan pois tarjottimen reunojen mukaisesti.

Lopuksi lakkasin tarjottimen kangaspuolen kolmeen kertaan kalustelakalla. Mitä useamman lakkakerroksen laittaa, sitä kovempi ja kestävämpi pinnasta tulee.

 Jokaisen lakkauksen jälkeen, lakan kuivuttua, hioin pinnan kevyesti hienolla hiekkapaperilla sileäksi (siis myös viimeisen kerran jälkeen). 

Ensimmäistä lakkakerrosta levittäessäni kävin sormella kankaan leikatut reunat läpi ja "liimasin" ne lakalla kiinni tarjottimen reunaan. Näin pienet leikkausepätasaisuudet ja purkautuvat langanpäät sai kohtalaisen siististi piilotettua.

Kun viimeinenkin lakkakerros oli kuivunut ja viimeistelyhionta tehty, pääsi tarjotin osaksi rakkaalle äidille, mummulle ja anopille menevää äitienpäivälahjaa.

Vadelma-valkosuklaamuffinssit

Vadelma ja valkosuklaa, mitä mainioin yhdistelmä.

Taikinan tein puolukkamuffinssien ohjeella, kuorrutteen sovelsin valmiista netistä löydetystä ohjeesta.

Muffinssien valkosuklaakuorrute on makea, mutta jos käsite liian makea ei tunnu tutulta, voi kuorrutteen ohjeesta jättää rahkan pois, jolloin kuorrute on vieläkin makeampi ja mukailee enemmän alkuperäistä, täältä otettua, ohjetta.

Rahkan lisäyksestä johtuen minun kuorrutteeni ei ole niin jämäkkää kuin alkuperäisellä ohjeella tehty kuorrute, mutta onnistui tuo pursotus rahkakuorrutteellakin.

Vadelmavalkosuklaamuffinssit 

n. 12 kpl

Taikina:
2 munaa
1 3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja
50 g sulatettua margariinia
3/4 dl maitoa
200 g vadelmia

Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää seosta muna-sokeri vaahtoon vuorotellen margariinin ja maidon kanssa. Sekoita (jäiset) vadelmat joukkoon.

Täytä muffinssivuoat taikinalla ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Anna muffinssien jäähtyä kunnolla.

Kuorrute:

100 g valkosuklaata

100 g voita

220 g tomusokeria

1 tl vaniljasokeria

 1prk (250 g) maitorahkaa

(tilkka vettä)

Sulata suklaa. Vatkaa pehmeä voi ja sokerit sekaisin. Sekoita rahka ja suklaa joukkoon. Lisää tarvittaessa tilkka vettä, jotta kuorrutteen koostumus on pursotettavaksi sopivaa.

Pursota kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle.

Koristele haluamallasi tavalla.

• 
  

Keväistä

Banaanikakkua ja kevättunnelmaa.

Tavallinen, mutta maultaan erilainen kuivakakku. Ohjeen olen ottanut Ulla Svenskin leivontakirjasta, jonka nimeä en muista. Banaanipiirakkana se siellä esitettiin, minä muutin kuivakakkumuotoon. 

Tämä ohje kuuluu meidän perheen vakioresepteihin. 

Ja tämä kakku kuuluu kakkuihin, joihin minä koukkuunnun, koukkuuntuvaa sorttia kun olen.

Banaanikakku

200g voita tai margariinia

2 kananmunaa

4,5 dl sokeria

4 banaania

6dl vehnäjauhoja

2 rkl vanilliinisokeria

1 tl soodaa

2 tl leivinjauhetta

Sulata voi. Soseuta banaanit. Sekoita kaikki ainekset esim. puuhaarukalla  keskenään tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.

Paista 175 asteessa noin 1,5 tuntia.

Kuorrutus:

75 g voita

3 dl tomusokeria 

1 tl vaniljasokeria

1 kananmunankeltuainen

(kookoshiutaleita)

Sulata voi kattilassa. Lisää sokerit. Ota kattila levyltä ja vatkaa joukkoon keltuainen. Lisää vielä kuumana kakun päälle. Koristele kookoshiutaleilla.

"Et saa kiin-ni!"

Otapa siinä sitten ihastuttavia vaatekuvia, kun kohta puolitoistavuotias vaatemalli pinkaisee 

juoksuun joka kerta nähdessään äitinsä lähestyvän kameran kanssa. 

"Et saa kiin-ni! Et saa kiin-ni!"

 kuuluu lällättävällä nuotilla, kun letti katoaa kulman taakse.

Etsin pitkään kivannäköistä mustaa hametta neitokaisellemme, mutta en sellaista kaupoista löytänyt.

Päädyin tekemään sen itse mustasta lakanakankaasta. Kolmesta suorakaiteenmallisesta kankaanpalasta ja kuminauhan pätkästä muotoutui mukavan tyttömäinen hamonen.

Mustaa hametta olen havitellut ihan käytännöllisyyssyistä.

Kun eloisa tyttäremme viilettää kotioloissa milloin minkäkin värisissä bodeissa ja sukkahousuissa, on musta hame hyvä apu, kun täytyy nopeasti siistiytyä edustuskelpoiseksi; Puuro- ja kanakastiketahraiset legginsit vetäistään jalasta ja laitetaan musta hame tilalle. 

Olipa jalassa valkoiset, punaiset tai violetinkirjavat sukkahousut niin aina passaa! 

Muuta ei sitten tarvitakaan.

  Siis jos ei oteta huomioon nenän pyyhkimistä, nassun ja tassujen huuhtomista, nenän pyyhkimistä, kakan pesua, nenän pyyhkimistä ja mahdollisesti puhtaan paidan vaihtamista. Ja sitä että näiden toimenpiteiden välissä tyttönen ehtii yleensä monta kertaa livahtaa kädenulottuvilta ja jäljelle jää vain 

                               kaiku  tuosta jo tutuksi käyneestä Et saa kiinni! -laulusta.

Liitutaulu, osa 3

Liitutaulun tekemisestä olen aiemmin kertonut tässä ja tässä tekstissä.

Litran liitutaulumaalipurkista riittää maalia useampaan liitutauluun.

Tällä kertaa tehtiin liitutaulu omaan käyttöön.

Aiemmin esitellyistä liitutauluista poiketen maalasimme tähän tauluun maalin suoraan edellisen taideteoksen päälle.

Pinta oli ja on siis edelleen tuollainen hieman rypyläinen, mutta tuollaisessa kohtuu laajassa pinta-alassa se ei haittaa. Pienempään liitutauluun voisi olla hankala piirtää tai kirjoittaa selkeästi, jos pinta olisi kovin epätasainen.

Luutu kouraan

Täällä pyyhitään pöytiä.

Se on kuulkaat kivempi tarttua siihen pöytäluutuun, kun se luutu on kivannäköinen.

Jo yli vuosi sitten bongasin täältä internetin ihmemaailmasta idean virkatusta/neulotusta tiskirätistä.

Nyt vasta sain tehtyä, sillä bambulankaa ei löytynytkään jokaisen kaupan lankahyllyltä. Matonkudekaupoilla ollessani sattuivat silmäni kaivattuihin bambulankakeriin ja idea pääsi toteutusasteelle.

Sanovat bambua sisältävästä (ilmeisesti myös hamppua sisältävät sopivat tähän tarkoitukseen) langasta tehtyjen rättien olevan hyviä, kun eivät ala haisemaan niin nopeasti. Kestävätkin pitkään, koska rätit voi pestä   pyykkikoneessa 60 asteessa. Ovat parhaimmillaan ilmeisesti vasta muutaman pesun jälkeen.

Nyt meillä kokeillaan, ovatko maineensa veroisia.

Musta tiskirätti on neulottu, oikeaa ja nurjaa, sopivasti vuorotellen, niin syntyy ruutukuvio. Löysähkö käsiala tahi "reikäinen" malli ovat kuulemma hyväksi, sillä silloin luutu kuivuu nopeammin. 

Vaaleanpunainen rätti on tehty virkkaamalla yksi suuri isoäidin neliö.

Oli se minullakin aika opetella tuo isoäidin neliön teko. Tiskirätistä oli helppo aloittaa opettelu. Meinaan, että jos tuo aikaansaatu neliö ei olisi kelvanut edes pöytäluutuksi, niin silloin olisin kyllä voinut unohtaa isoäidit neliöineen. Mummit ja mummut, teitä en olisi silti suostunut unohtamaan.

Jos on joku muukin, jolle isoäidin neliöiden teko liittyy  uusia aluevaltauksia -sarjaan,

niin täältä löytyy selkeähkö ohje senkin taidon luomiseen.

Tuumasta toimeen

Reilut kaksi vuotta sitten näin kirpputorilla lampun, jossa oli mustalla pohjalla ruskeita ja oransseja viiruja. Väristä en tykännyt, mutta lampun mallista kyllä.

Lampun uudistaminen ajatuksissa kannoin lampun kotiin.

Lamppu päätyi varastoon ja kulki mukanamme muuton jos toisenkin, varastosta varastoon.

Viime keväänä hommasin valkoista spraymaalia lampun maalamista varten. 

Maalit unohtuivat kaappiin.

Elokuussa, majaillessamme noin kuukauden verran vanhempieni luona, oli minulla hyvä tilaisuus maalata lamppu ja sen teinkin. Kaksi kerrosta valkoista spraymaalia muuttivat lampun ulkonäköä melkoisesti. 

Maalauksen jälkeen lamppu pääsi taas varastoon.

Viime marraskuun alussa testasimme, että lamppu varmasti toimii, minkä jälkeen ostin sopivanmalliset kynttilälamput.

Marraskuun loppupuolella lamppu pääsi koristamaan olohuonettamme ja koristaa sitä luultavasti niin kauan kuin tässä talossa asumme, sillä lampun saaminen arviolta viiden metrin korkeudella olevaan pistokkeeseen oli jonkinmoista extreme-urheilua. Kunnia siitä miehelleni.

Kirpputorilla syntynyt idea toteutui ja lopputulos on juuri niin hieno, kuin ajattelinkin.

Lampun iltasella luomat varjot kattoon ja olohuoneen harmaaseen seinään sykähdyttävät joka kerta kun niitä pysähtyy katselemaan.

Kuten juuri kerroin, olen tällainen tuumasta toimeen -ihminen.