Joulukuusi

Maltti on valttia. Vai onko?

Väitän, että olen vuosien, kokemuksen ja miehen, joka meillä asuu, myötä oppinut huolellisemmaksi, kärsivällisemmäksi ja harkitsevaisemmaksi. Kun on kaikkea tätä, laatu on tällaisissa harrastamissani tee-se-itse-projekteissani hieman parempaa kuin jos ei ole kaikkea tätä.
Maltti on valttia.

Olen kaikkea tätä hieman; hieman huolellisempi, hieman kärsivällisempi ja hieman harkitsevaisempi. En ole kuitenkaan kovin paljoa tätä kaikkea. Maltti ei ole valttini.

Väitän kuitenkin myös, että jos olisin kaikkea tuota, tee-se-itse-juttuni jäisivät vähemmälle. Eivätkä ne olisi niin luovia. Pala minusta lähtisi pois.

Reilun vuoden olen ollut enemmän tai vähemmän häiriintynyt toisesta ulko-ovestamme, joka on karuna ja paljaana tervehtinyt etuovesta tulijaa. Tässä hiljattain päätin, että paljaudelle on tehtävä jotain, eikä vain ajatuksissa. Olin miettinyt oveen verhoa ja olin sellaisen hankkinutkin valmiiksi. Tuona päivänä, kun päätin tehdä asialle oikeasti jotakin, oli verho olemassa mutta jotain olennaista puuttui. Kun jotain olennaista puuttuu, eikä sitä ole sillä hetkellä mahdollista hakea valmiina kaupasta, täytyy raaputtaa pääkoppaa ja tehdä itse se olennainen. Toisin sanoen: täytyy olla luova.

Minä olin luova ja irrotin katuharjastamme varren ja lyhensin sen sopivan mittaiseksi. Varsi oli hieman haljennut, joten rohkenin sen hyvällä omallatunnolla ottaa toiseen käyttöön, vaikka saattaakin portaat jäädä tänä talvena lakaisematta. Kauppalistalle: katuharja.

Lyhennystä ja päiden hiomista lukuunottamatta en käsitellyt harjanvartta lainkaan. Pujotin verhon harjanvarteen ja varren molempiin päihin siivouskaapista löytyneet verhonipsut. Nipsut on kyllä tarkoitettukin pujotettaviksi verhotankoon, mutta alkuperäinen idea lienee, että ne roikkuvat verhotangossa eikä verhotanko roiku niiden varassa. Nipsut ripustin pieniin nauloihin, jotka hakkasin seinään kiinni.
  Se jokin olennainen oli nyt olemassa.

Jos minulla olisi ollut malttia, olisin hakenut kaupasta valmiin verhotangon. Tai olisin edes alkanut puutöihin ja nikkaroinut verhotangon pidikkeet. Verhotanko olisi huolitellumman näköinen. Ja jos olisin ollut huolellisempi, ei verho olisi lyhennyksen jälkeen edelleen pari senttiä liian pitkä.
 Mutta minä en ollut. En ollut huolellinen, en kärsivällinen enkä harkitsevainen.
Mutta minä olin luova.

Eikä takaovemme näytä enää niin paljaalta.



Rautalankaenkeli on kolmen vuoden takainen tee-se-itse-joulukoristeeni.
Punainen kynttiläjalka on yksi suosikkini.
Rinsessajouluvaloista kirjoittelin vuosi sitten täällä.

Palkintohopeat

Kynttiläjalat, joihin ei perusmarketeista eikä tiimareista löydy sopivia kynttilöitä. Ihan hienoja, mutta aika turhia. Ehkä pallokynttilät olisivat olleet sopivia niihin. Ehkä eivät.

Puolivuotta nuo jalat seisoskelivat pianomme päällä, eikä niissä poltettu ainoatakaan kynttilää. Ihan hienoja, mutta aika turhia.

Kyllästyin turhuuteen ja tein niistä jalat, joihin on helppo löytää sopivat kynttilät. Muistin yläkaapissa olevat hopeoidut lautaset. Kerran, kauan sitten, ne kirpparilta lunastin itselleni muutaman kymmenen sentin kappalehintaan. Lautaset ovat vajaat viisikymmentä vuotta vanhoja ja ilmeisesti jonkinlaisia urheilukilpailujen palkintoja, sillä toiseen niistä on kaiverrettu keilan kuva ja teksti
"KOKKOLA - OULU
 3.10.65  ".

Toisessa lukee
"III P
KOSKIVENE
12.3-66 ".

Puhdistin lautaset hammastahnalla, hakkasin naulan avulla reiät niiden keskelle ja ruuvasin lautaset kynttiläjalkoihin kiinni.

Nyt ovat jonkun martin tai martan palkintohopeat päässet kunniapaikalle meidän olohuoneeseemme ja kynttiläjaloillekin löytyy käyttöä. Luulisi kaikkien olevan tyytyväisiä.

"Hieno alttari", totesi mieheni lopputuloksen nähtyään.
Kyllä on.

Pianon päällä olevat kävyt olen suihkutellut valkoisella spray-maalilla ja ripotellut vielä märän maalin päälle hopeahilettä.

Sairaspäiviä

Sairaspäivien ajankuluksi pengottiin täällä esiteltyjä matkalaukkuja ja etsittiin nukelle uudet vaatteet vanhan, nyppääntyneen kokopuvun tilalle. Lapsista tuntui jännältä, kun vaatteet ovat ihan oikeasti olleet heilläkin vauvana päällä.
Nukkeleikit kiinnostavat taas huomattavasti enemmän.

Pipon tein aikoinaan ennen esikoisen syntymää. Poika oli syntyissään melko pieni ja pipo oli juuri sopiva vastasyntyneelle, vaikka luulin siitä tulleen ihan liian pienen.
 Nyt se on sopiva nukkevauvalle.

Kuvissa näkyvä penkki, jota meillä lasten sohvaksi kutsutaan, on yksi parhaimmista löydöistä, joita olemme mieheni kanssa tehneet. Löysimme penkin sattumalta alennushintaan vanhoja huonekaluja myyvästä liikkeestä. Olen enemmän kuin tyytyväinen, että teimme viime talvena tämän heräteostoksen.

Penkki on alunperin ollut hevosreen ohjastajan penkki. Penkki on siis rakennettu kestämään myös aikuisten ihmisten painoa ja siksi se onkin saanut paikkansa olohuoneessamme.
Penkin tarina hevosreen kyydissä tekee penkistä mielessäni jotenkin erityisen.
                                                        Tällaiset tarinat ovat yksi syy, miksi pidän vanhoista esineistä ja huonekaluista.
                                                                Pehmoinen lampaantalja penkin päällä tekee istumisesta miellyttävämpää.

Kaunista kopiopaperista

Kopiopaperistakin saa kaunista.

Tarvitset yhteen paperipussiin kaksi A4-kokoista kopiopaperia sekä paperiliimaa tai teippiä.
Koristella voi esimerkiksi kuviollisella teipillä. Tahi miten ikinä  huvittaakaan.

Kun sujauttaa pussiin pienen yllätyksen, vaikkapa pikkuleipiä tai uusia kyniä, ja vie tuliaiseksi ystävälle, niin kyllä varmasti lämmittää ystävän mieltä.
 Uskon myös, että karamellit maistuvat paljon paremmalle tällaisesta pussista syötyinä kuin  Rainbow Hot-mix -muovikääreestä kaivettuina.

Alla on sekä sanallinen että kuvallinen ohje.
 Yllättävän vaikeaa on kuvailla sanallisesti tällaista taittelutyötä, mutta jospa kuvallinen ja sanallinen ohje yhdessä toimisivat.
 Kuvissa katkoviivat tarkoittavat taitetta, yhtenäiset viivat paperin reunaa.

Paperipussi

2 A4-kokoista paperiarkkia

paperiliimaa tai teippiä

(koristeita)

1. Tee taite molempien paperiarkkien alareunaan 6 cm:n kohdalle.

2. Käännä arkit poikittain ja liimaa lyhemmät sivut taitteenpuoleisesta reunasta yhteen. Paperit menevät  päällekkäin noin 2 cm.

3. Taita pitkien sivujen reunat keskelle noin 5,5 cm:n kohdalta reunasta katsottuna. Reunat menevät keskeltä hieman päällekkäin.

4. Nosta  pitkänmallisen tekeleen toinen puoli aikaisemmin tehdyn taitteen kohdalta ylös. Tartu nostetun sivun keskellä olevaan paperin reunaan taitteen kohdalta ja vie kohta pitkän sivun reunaan (katso kuva). Paperipussiin syntyy kulma. Tee muut kolme kulmaa vastaavalla tavalla ja liimaa pussin pohjalle syntyneet "kolmiot" pohjaan kiinni.

4. Liimaa pussin pitkät sivut kiinni toisiinsa.

5. Koristele pussi haluamallasi tavalla

Valoa ja varjoja

Joskus on helppo samaistua Aku-Ankan elämään.
Itse asiassa aika useinkin täällä meidän huushollissa.

Kerään ympärilleni, tahtomattani, rikkoutuvia laseja ja sähköiskuja.

Mutta tekevälle sattuu.

Omistamme tällä hetkellä neljä kynttilälyhtyä. Niistä yhdessä on vielä ehjät lasit. Paloturvallisuussyistä, en uskalla pitää lyhdyissä elävää tulta ilman laseja. Onneksi lyhdyille voi keksiä muutakin käyttöä.

Kaksi lyhtyä pääsivät uudelleen valaisemaan kotiamme, mutta tällä kertaa keinovalolla. Porasimme lyhtyjen kansiin reiät sähköjohdoille ja ostimme valmiit lampunpidikkeet ja johdot, jotka pujotimme lamppujen sisään.

Paljastettakoon vielä, että tämäkään työ ei onnistunut ilman ylimääräistä sähköpurkausta, mutta tälläkertaa näppini säästyivät iskulta. Vinkiksi muille ja etenkin itselleni totean, että käytä aina kaikkia osia, mitä noissa valmispaketeissa (esim. lampunkannatin + johto -paketti) tulee. Niillä kaikilla on varmasti jokin merkitys kokonaisuudessa. Tämän purkauksen jälkeen pujotimme vielä varmuuden vuoksi lampun johtoon lyhdyn sisäpuolelle muovilätyskän (jäätelörasiasta leikattu) eristeeksi  lampunkannattimen ja lyhdyn metallisen kannen väliin.

Mutta katsokaa noita lamppuja!
 Kyllä kannatti värkkääminen.
Karuja mutta kauniita.

Ja nuo varjot, jotka lamput iltasella luovat,
ne viehättävät aina vaan.

Muumitalo

Esikoinen toivoi syntymäpäivälahjaksi muumitaloa.
Mieheni kanssa sellaisen hänelle värkkäsimme.
Materiaali on pääosin kierrätettyä vaneria, joka on peräisin naapurimme Kiinasta tilamaan moottoripyörän pakkauslaatikosta.
Hyvää ei kannata heittää hukkaan.

Syntymäpäiväaamuna (joka oli noin kaksi kuukautta sitten) talo oli pelkistetty versio. Ja sitä se on vieläkin.
Ajatuksenamme oli ja on vieläkin, että taloa täydennetään ja somistetaan aikaa myöten yhdessä pojan kanssa. Ikkunat ovat saaneet tähän mennessä pielilaudat ulkopuolelle ja verhot sisäpuolelle.

Verhot muotoilin ja kiinnitin pelkällä kuumaliimalla. Verhotankoina on paperinarunpätkiä.

Paljon on talossa vielä tekemistä. Ovet puuttuvat, kalusteet puuttuvat, kattoon on tarkoitus tehdä huopakate ja räystäät huopakankaasta, kuisti ja portaat olisivat kivat....
Tämä on varmaan meidän ikuisuusprojekti.

Ajattelin aluksi, että esittelen tämän täällä blogissa vasta sitten, kun talo on valmiimman näköinen. Talo on ollut kuitenkin niin kovassa käytössä, että se alkaa näkyä päällepäinkin, joten ei tämä taida koskaan olla se "täydellinen" talo.
 Lapsille se on kuitenkin täydellinen. He ovat nauttineet suunnattomasti muumitalosta ja leikeistä sen ympärillä.

Sopivat muumihahmot löysin valmiina Kärkkäisen leluosastolta. Kuvassa muumipappa on nuotion ääressä yläkerrassa. "Nuotioksi" päätyi kaapista löytynyt led-tuikku.