Keväistä

Banaanikakkua ja kevättunnelmaa.

Tavallinen, mutta maultaan erilainen kuivakakku. Ohjeen olen ottanut Ulla Svenskin leivontakirjasta, jonka nimeä en muista. Banaanipiirakkana se siellä esitettiin, minä muutin kuivakakkumuotoon. 

Tämä ohje kuuluu meidän perheen vakioresepteihin. 

Ja tämä kakku kuuluu kakkuihin, joihin minä koukkuunnun, koukkuuntuvaa sorttia kun olen.

Banaanikakku

200g voita tai margariinia

2 kananmunaa

4,5 dl sokeria

4 banaania

6dl vehnäjauhoja

2 rkl vanilliinisokeria

1 tl soodaa

2 tl leivinjauhetta

Sulata voi. Soseuta banaanit. Sekoita kaikki ainekset esim. puuhaarukalla  keskenään tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.

Paista 175 asteessa noin 1,5 tuntia.

Kuorrutus:

75 g voita

3 dl tomusokeria 

1 tl vaniljasokeria

1 kananmunankeltuainen

(kookoshiutaleita)

Sulata voi kattilassa. Lisää sokerit. Ota kattila levyltä ja vatkaa joukkoon keltuainen. Lisää vielä kuumana kakun päälle. Koristele kookoshiutaleilla.

"Et saa kiin-ni!"

Otapa siinä sitten ihastuttavia vaatekuvia, kun kohta puolitoistavuotias vaatemalli pinkaisee 

juoksuun joka kerta nähdessään äitinsä lähestyvän kameran kanssa. 

"Et saa kiin-ni! Et saa kiin-ni!"

 kuuluu lällättävällä nuotilla, kun letti katoaa kulman taakse.

Etsin pitkään kivannäköistä mustaa hametta neitokaisellemme, mutta en sellaista kaupoista löytänyt.

Päädyin tekemään sen itse mustasta lakanakankaasta. Kolmesta suorakaiteenmallisesta kankaanpalasta ja kuminauhan pätkästä muotoutui mukavan tyttömäinen hamonen.

Mustaa hametta olen havitellut ihan käytännöllisyyssyistä.

Kun eloisa tyttäremme viilettää kotioloissa milloin minkäkin värisissä bodeissa ja sukkahousuissa, on musta hame hyvä apu, kun täytyy nopeasti siistiytyä edustuskelpoiseksi; Puuro- ja kanakastiketahraiset legginsit vetäistään jalasta ja laitetaan musta hame tilalle. 

Olipa jalassa valkoiset, punaiset tai violetinkirjavat sukkahousut niin aina passaa! 

Muuta ei sitten tarvitakaan.

  Siis jos ei oteta huomioon nenän pyyhkimistä, nassun ja tassujen huuhtomista, nenän pyyhkimistä, kakan pesua, nenän pyyhkimistä ja mahdollisesti puhtaan paidan vaihtamista. Ja sitä että näiden toimenpiteiden välissä tyttönen ehtii yleensä monta kertaa livahtaa kädenulottuvilta ja jäljelle jää vain 

                               kaiku  tuosta jo tutuksi käyneestä Et saa kiinni! -laulusta.

Liitutaulu, osa 3

Liitutaulun tekemisestä olen aiemmin kertonut tässä ja tässä tekstissä.

Litran liitutaulumaalipurkista riittää maalia useampaan liitutauluun.

Tällä kertaa tehtiin liitutaulu omaan käyttöön.

Aiemmin esitellyistä liitutauluista poiketen maalasimme tähän tauluun maalin suoraan edellisen taideteoksen päälle.

Pinta oli ja on siis edelleen tuollainen hieman rypyläinen, mutta tuollaisessa kohtuu laajassa pinta-alassa se ei haittaa. Pienempään liitutauluun voisi olla hankala piirtää tai kirjoittaa selkeästi, jos pinta olisi kovin epätasainen.

Luutu kouraan

Täällä pyyhitään pöytiä.

Se on kuulkaat kivempi tarttua siihen pöytäluutuun, kun se luutu on kivannäköinen.

Jo yli vuosi sitten bongasin täältä internetin ihmemaailmasta idean virkatusta/neulotusta tiskirätistä.

Nyt vasta sain tehtyä, sillä bambulankaa ei löytynytkään jokaisen kaupan lankahyllyltä. Matonkudekaupoilla ollessani sattuivat silmäni kaivattuihin bambulankakeriin ja idea pääsi toteutusasteelle.

Sanovat bambua sisältävästä (ilmeisesti myös hamppua sisältävät sopivat tähän tarkoitukseen) langasta tehtyjen rättien olevan hyviä, kun eivät ala haisemaan niin nopeasti. Kestävätkin pitkään, koska rätit voi pestä   pyykkikoneessa 60 asteessa. Ovat parhaimmillaan ilmeisesti vasta muutaman pesun jälkeen.

Nyt meillä kokeillaan, ovatko maineensa veroisia.

Musta tiskirätti on neulottu, oikeaa ja nurjaa, sopivasti vuorotellen, niin syntyy ruutukuvio. Löysähkö käsiala tahi "reikäinen" malli ovat kuulemma hyväksi, sillä silloin luutu kuivuu nopeammin. 

Vaaleanpunainen rätti on tehty virkkaamalla yksi suuri isoäidin neliö.

Oli se minullakin aika opetella tuo isoäidin neliön teko. Tiskirätistä oli helppo aloittaa opettelu. Meinaan, että jos tuo aikaansaatu neliö ei olisi kelvanut edes pöytäluutuksi, niin silloin olisin kyllä voinut unohtaa isoäidit neliöineen. Mummit ja mummut, teitä en olisi silti suostunut unohtamaan.

Jos on joku muukin, jolle isoäidin neliöiden teko liittyy  uusia aluevaltauksia -sarjaan,

niin täältä löytyy selkeähkö ohje senkin taidon luomiseen.

Tuumasta toimeen

Reilut kaksi vuotta sitten näin kirpputorilla lampun, jossa oli mustalla pohjalla ruskeita ja oransseja viiruja. Väristä en tykännyt, mutta lampun mallista kyllä.

Lampun uudistaminen ajatuksissa kannoin lampun kotiin.

Lamppu päätyi varastoon ja kulki mukanamme muuton jos toisenkin, varastosta varastoon.

Viime keväänä hommasin valkoista spraymaalia lampun maalamista varten. 

Maalit unohtuivat kaappiin.

Elokuussa, majaillessamme noin kuukauden verran vanhempieni luona, oli minulla hyvä tilaisuus maalata lamppu ja sen teinkin. Kaksi kerrosta valkoista spraymaalia muuttivat lampun ulkonäköä melkoisesti. 

Maalauksen jälkeen lamppu pääsi taas varastoon.

Viime marraskuun alussa testasimme, että lamppu varmasti toimii, minkä jälkeen ostin sopivanmalliset kynttilälamput.

Marraskuun loppupuolella lamppu pääsi koristamaan olohuonettamme ja koristaa sitä luultavasti niin kauan kuin tässä talossa asumme, sillä lampun saaminen arviolta viiden metrin korkeudella olevaan pistokkeeseen oli jonkinmoista extreme-urheilua. Kunnia siitä miehelleni.

Kirpputorilla syntynyt idea toteutui ja lopputulos on juuri niin hieno, kuin ajattelinkin.

Lampun iltasella luomat varjot kattoon ja olohuoneen harmaaseen seinään sykähdyttävät joka kerta kun niitä pysähtyy katselemaan.

Kuten juuri kerroin, olen tällainen tuumasta toimeen -ihminen.

Hyväntekijä

Kävin kirpputorilla ja noukin sieltä kynttilänjalan jos toisenkin. Ne ihanat ja vähemmän ihanat, valkoiset ja punavihreäkultaiset ja liukuvärjätyt violetit kynttilänpidikkeet päätyivät ostoskoriini. Oli mukava olla se hyväntekijä, joka vapautti kirpputoripöytien pitäjät ylimääräisen roinan kahleista. 

Keräsin tuota, sanoisin että rumaakin, roinaa itselleni. 

Ja mieheni teki siitä kaunista. 

Kaksi kerrosta valkoista, nopeasti kuivuvaa askartelu-/akryylimaalia siveltimellä levitettynä, ja roinat muuttuivat kauniiksi sisustusesineiksi. Kynttilöiden väriä on tarkoitus vaihdella fiiliksen mukaan.

 Saa nähdä, jaksanko joka vuosi vaihtaa väriä.

Pehmoista pään alle

Sanoista tekoihin on pitkä matka, ajatuksista tekoihin on vielä pidempi. 

Ajatuksissa on ollut monesti päivitellä tätä blogia ja olenhan minä kyllä sitä päivitellytkin miehelleni iltaisin nukkumaan mennessä mutta päivittänyt en tätä ole. Siksi sanon sen ääneen tässä nyt, jotta jatkossa olisi lyhempi matka niihin tekoihin.

Meille on ilmestynyt uusia tyynyjä. Eivät ne kyllä vain ilmestyneet vaan kyllä niihin aikaa käytettiin melkolailla.

Muut tyynyt syntyivät kohtalaisen nopeasti mutta palmikkoneuletyynyyn vierähti tunti jos toinenkin. 

Haaveissani on pitkään ollut neuloa itse palmikkoneuletta ja haave se pitkään olikin, sillä neulomistaidoistani johtuen en ole uskaltanut tahi pikemminkin jaksanut toteuttaa haavettani. 

Löysinpä kuitenkin kerran tällaisen neuleohjeen, ja kun ohje oli saanut tarpeeksi kauan hautua päässäni, sain tartuttua puikkoihin. Minä kyllä vähän helpotin hommaa ja tein vain toisen puolen tuosta palmikkoneuleesta. Toinen puoli, johon ompelin myös vetoketjun, on tehty vanhasta verhosta. Kyse on siis oikeastaan tyynynpäällisestä eikä tyynystä. Sisätyynyn ompelin tyynynpäällisen mittojen mukaan lakanakankaasta ja täytteenä käytin vanhan, hajonneen tyynyn täytettä. 

Käytin neulomiseen valkoista Kelo-lankaa ja tein työn puikoilla numero 4.

Noudatin muuten ohjetta tarkasti, mutta tuplasin silmukkamäärän, jolloin tyynystä tuli tuollainen suorakaiteen muotoinen. Yksi silmukka ohjeessa vastasi siis minun työssäni kahta silmukkaa.

Jos tarkkaan syynää, niin eihän tuo jälki kovin tasaista ole, mutta mitäpä sitä turhia syynäilemään.

Taas on yksi epämukavuusalueellani oleva mörkö selätetty.

Pojan sängyn päällä olevat kuviolliset tyynyliinat ompelin tämän ohjeen mukaan. Toisen tyynynpäällisen vetoketju on peräisin vanhasta saunatakista ja toisen vetoketju on vanhasta hupparistani.

Vähän meinaa olla kirjava kokonaisuus nuo kuviolliset tyynyt tuon päiväpeitteen kanssa, joten lisäsin yksivärisen tyynyn rauhoittamaan kokonaisuutta. Vihreän tyynynpäällisen olen tehnyt pari vuotta sitten tavallisenkokoisesta (50 cm x 60 cm) tyynyliinasta. Napit päälliseen irroitin vanhasta villapaidasta.

Kierrätystä täällä harrastettiin tälläkin kertaa.

Ps. Huomatkaa nykyään niin IN oleva sisustustarra sängyn ja hyllyn välissä. Peruja edellisiltä asukkailta se. Monta mukavaa tarinatuokiota ollaan saatu pojan kanssa tarran innoittamana.